RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 243
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Forssan kaupungin päivitetty päihde- ja riippuvuusohjelma
438/01.04.02.01/2026
YTR 05.10.2026 § 43
Hallintojohtaja/henkilöstöasiantuntija
Forssan kaupungin henkilöstölle laadittu päihde- ja riippuvuusohjelma on päivitetty vastaamaan muuttunutta lainsäädäntöä sekä työelämässä tapahtuneita muutoksia.
Uudessa ohjelmassa korostuvat ennaltaehkäisy, varhainen tunnistaminen, työkyvyn tukeminen sekä huolen rakentava puheeksi otto. Ohjelmaan on perinteisten päihdehaittojen lisäksi sisällytetty toiminnalliset riippuvuudet, kuten rahapelaaminen, digipelaaminen, ja sosiaalisen median ongelmakäyttö.
Ohjelmassa korostetaan erityisesti esihenkilön roolia työkykyyn liittyvien muutosten havaitsemisessa ja varhaisen tuen toteuttamisessa. Esihenkilön tehtävänä ei ole tunnistaa riippuvuutta tai tehdä siihen liittyviä arvioita, vaan havaita työkykyyn, työssä suoriutumiseen, työyhteisön toimivuuteen tai työturvallisuuteen vaikuttavia muutoksia sekä ottaa huoli rakentavasti puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ohjelman tavoitteena on tukea henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja turvallista työympäristöä sekä tarjota selkeät toimintamallit päihde- ja riippuvuushaittojen ehkäisyyn, tunnistamiseen, puheeksi ottoon ja työkyvyn tukemiseen.
Valmistelussa on huomioitu voimassa oleva lainsäädäntö, työterveyshuollon ja työsuojelun näkemykset sekä työkykyjohtamisen ja varhaisen tuen toimintamallit. Asiaa selostetaan kokouksessa.
Päivitetty ohjelma on liitteenä.
Päätösehdotus
Yhteistoimintaryhmä käsittelee päihde- ja toiminnallisten riippuvuuksien ohjelman ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös
Yhteistoimintaryhmä hyväksyi päätösehdotuksen.
KH 12.10.2026 § 243
Esittelijä
Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn päihde- ja riippuvuusohjelman otettavaksi käyttöön 1.11.2026 lukien.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |