Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 60


 

Forssan kaupungin työllistämistä ja työllistymistä edistävät tuotteet

 

390/00.01.02/2025

 

 

 

 

 

HYTY 30.10.2025 § 53 

 

Valmistelija Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Tiina Kemppainen,

 puh. 050 564 0008, tiina.kemppainen@forssa.fi

 

 

Kuluvan vuoden alussa toteutuneella työvoimapoliittisella uudistuksella ja työvoimapalveluiden siirtymisellä kuntien vastuulle oli tavoitteena palvelurakenne, joka edistäisi parhaalla mahdollisella tavalla työttömien työnhakijoiden nopeaa työllistymistä. Historiallisen mittavalla uudistuksella tavoiteltiin myös työvoimapalveluiden saatavuuden, tuottavuuden ja vaikuttavuuden lisäämistä sekä monipuolistumista. Uudistuksen yhteydessä toteutuneet laajat lainsäädäntömuutokset vaikuttivat kuntien valtionosuuksiin, työttömien työllisyysetuuksien kohdentumiseen, ko. etuuksien kuntaosuuksiin, mutta synnyttivät myös tarpeen työllisyyden tuotteiden uudelleen tarkasteluun sekä työllisyysalueilla että kunnissa.

 

TE-palvelujen siirto kunnille toi palvelut aiempaa lähemmäksi työnhakijoita ja työnantajia. Paikallisen tarkastelun lisääntyessä on kasvanut tarve kaikkien työllisyyden edistämisen toimijoiden aiempaa tiiviimpään ja monimuotoisempaan yhteistyöhön. Vaikuttavan työllisyys-, elinvoima-, koulutus- ja kotoutumispalveluiden kokonaisuuden aikaansaamiseksi työllisyysalueella eri toimijatahojen on ymmärrettävä niin roolinsa palvelukokonaisuudessa, kuin myös omien palveluprosessiensa kiinnittyminen muiden toimijoiden prosesseihin. Työllistämisen verkostoarkkitehtuurin kontekstissa jokainen taho tuo lisäarvoa ja on osaamiseltaan merkityksellinen. Eri organisaatioiden tavoitteiltaan samaan suuntaan etenevä toiminta ja päätöksenteko mahdollistavat optimaalisen kapasiteetin työllisyyden edistämisessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Forssan tulokulmasta em. verkostoarkkitehtuurin konteksti, elementtejä toimijoiden ominaislaaduista sekä monitoimijaisuudesta aiheutuvat merkittävimmät huomioitavat ja ratkaistavat kysymykset on kuvattu alla.

 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, graafinen suunnittelu, juliste, kuvakaappaus

Tekoälyllä luotu sisältö voi olla virheellistä.

 

 

Kontekstin tuloksellisuus syntyy ennen kaikkea sen muodostamien organisaatioiden ja toimijatahojen kyvykkyydestä tuottaa monialaista osaamista työllisyyden edistämiseen. Kunkin tahon vastuu toimia roolinsa mukaisesti noiden kyvykkyyksien organisoimiseksi toisiaan täydentäviksi toiminta- ja palveluprosesseiksi on yhteistyön perusta.

 

Työllisyyden positiivisia vaikutuksia saadakseen kontekstin on kyettävä myös olemassa olevaan lainsäädäntöön soveltuvien ja taloudellisesti vaikuttavien työllisyyttä parantavien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Työvoimaviranomaisen roolissa Forssan kaupunkiakin edustava TyöHäme on kontekstin keskeisin toimija työllisyysalueella käyttävissä olevan palvelutuotannon osalta, mutta vaikuttavuuden lisäämiseksi on tarkoituksenmukaista myös kunnissa resursoida omien kuntiensa erityispiirteet huomioiviin työllisyyden tuotteisiin. Hyvinvointi ja kehitys - palvelualueella yhtenä valtuustoon nähden sitovana tavoitteena onkin kuluvan vuoden talousarviossa tilanne, jossa kaupungin työllistymistä tukevat palvelut edistävät työllistämisen tavoiteltavia vaikutuksia optimaalisesti. Tavoitteen saavuttamiseksi määritelty toimenpide on selvittää kaupungin työllistymistä edistävien palvelujen sisällöt ja rooli työllisyyden edistämisen monialaisessa kokonaisuudessa.

 

Tavoitteen mukaisesti Hyvinvointi ja kehitys -palvelualueella on valmisteltu forssalaisille työnhakijoille ja Forssan alueella toimiville työnantajille kohdennettavia työllisyyden palveluja ja tuotteita. Lähtökohtana ko. tuotteiden kehittämiselle on ollut Forssan kaupungin työttömyyden rakenteen ja forssalaisten työnhakijoiden profiilien tarkastelu. Lisäksi on luonnollisesti huomioitu kaikkiin TyöHämeen alueen seitsemään kuntaan kohdentuvat samaa tavoitetta edistävät tuotteet.

 

Kokouksessa esitellään edellä kuvattujen Forssan omien, vuonna 2026 käyttöön otettavien työllisyyden tuotteiden valmistelutilanne. Käytävän lähetekeskustelun jälkeen ko. valmistelu jatkuu ja tuotteet tuodaan hyväksyttäväksi lautakuntaan marraskuun kokouksessa.

 

Käsittely  Käsittelyn aikana vastaava työkykyvalmentaja Minna Lindroos esitteli työllisyyspalvelujen ja työmarkkinoiden tilannetta.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Kemppainen Tiina

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi kokouksessa esiteltävän Forssan omien työllisyyttä tukevien tuotteiden valmistelutilanteen ja päättää, että valmistelua jatketaan käydyn lähetekeskustelun pohjalta ja tuotteista päättäminen tuodaan asiana lautakunnan marraskuun kokoukseen.

 

Päätös Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

HYTY 26.11.2025 § 60  

  

Valmistelija Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Tiina Kemppainen, 050 5640008, tiina.kemppainen@forssa.fi ja sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen,      050 5965155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

 

Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunnan kokouksessaan 30.10.2025 tekemän päätöksen mukaisesti Hyvinvointi ja kehitys -palvelualueella on jatkettu Forssan kaupungin omien työllistymistä ja työllistämistä tukevien tuotteiden ja palvelujen valmistelua. Uusien, toimintaympäristön haasteisiin vastaavien tuotteiden ja palvelujen kehittämisen ohella on valmistelussa ajantasaistettu jo saatavilla oleva tuote- ja palvelukokonaisuus. Valmistelua ovat ohjanneet

seuraavat periaatteet:

 

         Tuotteiden ja palvelujen kohderyhmien valinta ja kriteerien määrittely perustuu forssalaisen työllisyystilanteen tuntemukseen ja suunnitelmalliseen työttömyyden analyysiin.

 

         Kaikkien tuotteiden ja palvelujen tavoitteena on positiivinen vaikuttaminen kaupungin työttömyydestä johtuviin kustannuksiin (vrt. työttömyysetuuksien kuntaosuuksien pienentäminen, työttömyyden pitkittymiseen vaikuttaminen, käytettävissä olevien käytettävien tukitoimien vaikuttavuus).

 

 

         Tavoitteena on optimoida positiiviset vaikutukset sekä lyhemmässä että pidemmässä aikaikkunassa (vrt. asiakaslähtöinen poluttaminen ja työllisyyden verkostoarkkitehtuurissa toimivien yhteistyökumppaneiden toimintojen ja osaamisen hyödyntäminen).             

 

         Tuotteet ja palvelut tuovat lisäarvoa forssalaisille työnhakijoille ja/tai yrityksille, täydentävät työllisyysalueen tuotteita ja ovat osa paikallista työllisyyden kontekstin kokonaisuutta.             

 

 

Nyt päätettäväksi esitettävät tuotteet asettuvat vaikutuksiltaan erilaisiin aikaikkunoihin. Työllisyystilanteen ollessa historiallisen haasteellinen osa tuotteista on kohdennettu vastaamaan olemassa olevan toimintaympäristön tilaan ja näin ollen olemaan voimassa vain rajallisen ajan. Toisaalta osan tuotteista ja palveluista toivotaan kehittyvän edelleen ja säilyvän kaupungin palveluvalikoimassa mahdollisesti pitkäänkin. Huomioitavaa on, että osaa nyt esiteltäviä tuotteita ja palveluja toteutetaan yhteistyössä TyöHämeen työllisyysalueen ja muiden paikallisten työllisyyden edistämiseksi toimivien  yhteistyötahojen kanssa sekä samansuuntaisissa että yhteisissä toiminta- ja palveluprosesseissa.

 

Kaiken kaikkiaan työllisyyden kokonaisuutta koskevaa tuote- ja palvelukehittämistä jatketaan tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä em. yhteistyötahojen kanssa jatkossakin.

 

Forssan kaupungin omat työllistymistä ja työllistämistä tukeviat tuotteet ja palvelut ovat seuraavat:

 

  1. Forssan työllisyyslisä

 

Forssan kaupungilla on käytössä järjestöjen ja yhdistysten kuntalisä (Sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan päätös §16, 30.1.2018), josta on edelleen kehitetty Forssan työllisyyslisä. Kehittämistoimet ovat kohdistuneet lisän myöntämisen ehtoihin, joita on päivitetty vastaamaan paremmin tämänhetkistä työllisyystilannetta. Forssan työllisyyslisä on työnantajalle maksettava tuki Forssassa kirjoilla olevan henkilön työllistämiseen.

 

Tuen maksamisen kriteerit työnantajalle

 

Työnantajana voi toimia yritys, yhdistys, säätiö, rekisteröity uskollinen yhteisö, seurakunta tai hyvinvointialue. Työnantajalle maksettavan tuen määrä on 400 €/kk. Työnantaja voi sijaita missä päin Suomea tahansa ja työnantajalta edellytetään työllistettävän aktiivista ohjausta, tukemista ja hänen perehdyttämistään työtehtäviin. Tuki myönnetään De minimis -tukena.

Tuen maksamiseksi työnantajalla tulee olla kaikki lakisääteiset työnantajanvelvoitteet hoidettuna.

 

 

 

Tuen myöntämisen kriteerit työttömälle työnhakijalle

Tuen kohderyhmänä ovat forssalaiset vähintään 12 kuukautta työttömänä olleet henkilöt. Poikkeuksena edelliseen ovat täsmätyökykyiset (vrt. alentuneesti työkykyiset), joille tukea voidaan myöntää harkinnan mukaan myös em. lyhemmän työttömyyden – kuitenkin vähintään kuuden (6) kuukauden työttömyyden – perusteella ennen tukityöjaksoa. 

 

Yleiset kriteerit tuen myöntämiselle

 

Minimityöllistämisaika tuen myöntämiseksi on kolme (3) kuukautta. Kokonaistukiaika on 3-6 kuukautta ja työsuhteen tulee olla yhdenjaksoinen. Työllistettävän henkilön työajan pitää olla vähintään 85 % työehtosopimuksen mukaisesta täydestä työajasta. Työnantajan tulee maksaa työllistettävälle henkilölle työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja noudattaa muita alan työehtosopimuksen ehtoja. Tuki ei saa vääristää kilpailua tai heikentää työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden asemaa. Lisää voi hakea vain kerran samalle työnhakijalle. Työntekijän palkan on perustuttava kiinteään aikapalkkaan eikä esim. tulospalkkaukseen (provisio-, urakka- tai palkkiopalkkaus).

Forssan työllisyyslisää voidaan myöntää enintään kyseessä olevalle vuodelle tarkoitukseen varatun määrärahan täyttymiseen asti.

 

 

  1. Forssan Kesätyötuki yrityksille ja yhdistyksille

 

Kaupunki on myöntänyt yrityksille ja yhdistyksille kesätyötukea näiden työllistäessä forssalaisia 16-18 -vuotta tuen myöntämisvuonna täyttäviä nuoria. Myös tätä tukea on ajantasaistettu.  Nuorten kesätyötilanne on heikentynyt ja siksi ko. tuen myöntämiskriteerejä muutetaan kohdenuorten ikärajojen osalta.

 

Tuen myöntämisen kriteerit työnantajalle

 

Työnantaja voi olla yritys, yhdistys, säätiö, rekisteröity uskollinen yhteisö, seurakunta tai hyvinvointialue. Työnantaja voi sijaita missä päin Suomea tahansa.

Työnantajan tulee maksaa työllistettävälle työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja noudattaa muita alan työehtosopimuksen ehtoja ja tällä tulee olla kaikki työnantajan lakisääteiset velvoitteet hoidettuna. Tuki ei saa vääristää kilpailua tai heikentää työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden asemaa. Työntekijän palkan on perustuttava kiinteään aikapalkkaan eikä esim. tulospalkkaukseen (provisio-, urakka- tai palkkiopalkkaus).

 

Työnhakijaan kohdentuva kriteeri

 

Kesätyötuki on tarkoitettu Forssassa kirjoilla olevien ja tuen maksamisvuonna 17-20 -vuotiaiden nuorten kesätyöllistämiseen.

 

 

 

Yleiset kriteerit tuen myöntämiselle

 

Tuki myönnetään sellaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen, joka alkaa ja päättyy ajalla 1.5.-31.8. Kesätyön tulee kestää vähintään 60 tuntia (esim. kaksi viikkoa ja 30 tuntia viikossa). 

 

Forssan Kesätyötuki on suuruudeltaan 50 % nuoren bruttopalkkakustannuksista tai enintään 300 euroa työllistettyä nuorta kohti. Tuki myönnetään De minimis -tukena.

 

Tukea ei voida myöntää, mikäli nuori työskentelee samana kesänä kaupungin tarjoamassa kesätyöpaikassa tai jos yritys tai yhdistys saa muuta tukea nuoren palkkaamiseksi. Saman nuoren työllistämiseksi tuki myönnetään vain yhden kerran ko. kesän aikana.

 

Tuen hakija on työnantaja. Tuki myönnetään siihen varattujen määrärahojen puitteissa ja hakemisjärjestyksessä. Yrittäjä ei voi työllistää ko. tuella yritykseensä omaa lähisukulaistaan. 

 

 

 

 

 

  1. Forssan kaupunkiorganisaation työyksiköiden kesätyöllistäminen vuonna 2026

 

Kesätyöllistäminen Forssan kaupungin työyksiköihin on ollut yksi kaupungin omista työllistämistuotteista jo aiemmin. Tämän tuotteen nyt toteutetun ajantasaistamisen taustalla on muun muassa työyksiköille tehty kysely kokemuksista ko. työllistämiseen liittyen.

 

Forssan kaupunki tarjoaa kesällä 2026 kesätöitä forssalaisille nuorille kolmessa eri ikäkategoriassa.

 

Takuukesätyö vuonna 2010 syntyneille (16v)

 

Takuukesätyötä tarjotaan haettavaksi vuonna 2010 syntyneille (vuonna 2026 16 v. täyttävät/täyttäneet) peruskoulun päättäville forssalaisille nuorille. Kesätyöaika on kaksi viikkoa 30 tunnin viikkotyöajalla. Tältä osin palkkauskustannukset sivukuluineen maksetaan työllisyyspalvelujen kesätyömäärärahoista. Palkka on 30 h/vko työajalla kahden viikon työsuhteessa on noin 400 euroa (+ sivukulut).

 

Kesätyöt vuosina 2009 syntyneille (17v)

 

Tuki on suunnattu forssalaisille nuorille. Tuki on 460 euroa (sis. sivukulut) kesätyöntekijää kohti. Työaika on kaksi viikkoa 30 tunnin viikkotyöajalla; mahdollisen pidemmän työjakson palkkakuluista vastaa kokonaisuudessaan työyksikkö itse. Tukea  maksetaan työllisyyspalvelujen vuoden 2026 talousarvion  puitteissa.

 

Kesätyöt vuosina 2006-2008 syntyneille (18-20 v.)

 

Tuki on suunnattu forssalaisille nuorille. Tuki on 486 euroa (sis. sivukulut) työntekijää kohti. Työn kesto voi olla yli kaksi viikkoa ja siitä maksetaan työyksikön määrittämä korvaus. Työaika voi olla myös enemmän, kuin 30 h/vko.

 

Tämän ikäryhmän kohdalla työtehtävät ovat nuorempia vastuullisemmat ja edellyttävät työllistettävältä aikaisempaa kokemusta tai perehtyneisyyttä aiheeseen. Työ on myös melko itsenäistä.

 

Tukea  maksetaan työllisyyspalvelujen vuoden 2026 talousarvion  puitteissa.

 

Kaikissa Forssan kaupunkiorganisaation työyksiköiden kesätyöllistämisen ikäkategorioissa kesätyöpaikkoihin haku tapahtuu Kuntarekryn kautta ja hakuaika kesätyöpaikkoihin on 9.– 28.2.2026 välisenä aikana.

 

  1. Kaupunkityöllistäminen eli työllistäminen kaupungin yksiköihin 2026 sekä asiakkaan jatkopoluttaminen
  2.  

Kaupunkityöllistäminen on olemassa olevaan toimintaympäristöön valmistelu uusi työllistämisen tuote, jossa työttömiä työnhakijoita työllistettäessä kaupungin työyksiköihin, voi työllistämiseen saada työllisyyspalvelujen sekä rahallista että asiantuntijatukea. Tuen määrä on 1 000 euroa / työntekijä / kuukausi. Tukea myönnetään vuoden 2026 talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Tämän tuotteen tarpeen toivotaan vähenevän työllisyystilanteen parantuessa.

 

Kaupunkityöllistämisen kohderyhmänä ovat forssalaiset vähintään 12 kuukautta työttömänä olleet henkilöt. Poikkeuksena tukea voidaan käyttää täsmätyökykyisten työllistämiseen harkinnan perusteella lyhemmän työttömyyden jälkeen, työttömyyden keston ollessa kuitenkin vähintään kuusi kuukautta.

 

Kaupunkityöllistämisellä työllistymisaika on kolmesta kuuteen kuukauteen. Työllistettävän henkilön työaika on vähintään 85 % työehtosopimuksen mukaisesta täydestä työajasta.

 

Jos Kaupunkityöllistämisellä työllistetään henkilö, jonka kohdalla työkokeilu on mahdollista, voidaan  työllistäminen aloittaa em. kokeilulla. Työssä tarvittavaa osaamista voidaan opinnollistaan LHKK:n kanssa, jolloin asiakas saa osaamisestaan todistuksen ammatillisen tutkinnon tai sen osan suorittamisesta. Myös oppisopimusta voidaan hyödyntää kaupunkityöllistämisen yhteydessä tietyissä tapauksissa jäljellä olevaksi opiskeluajaksi, jos esimerkiksi opinnot ovat aikaisemmin keskeytyneet.

 

Kaupunkityöllistämisjakson aikana asiakasta yritetään ohjaamaan eteenpäin esim. koulutukseen ja avoimille työmarkkinoille. Jatkopolutuksen tavoitteena on löytää asiakkaille heidän osaamistaan sekä työ- ja toimintakykyään vastaavia työpaikkoja avoimilta työmarkkinoilta ja piilotyöpaikoista. Jatkopoluttamista tehdään kaupungin työntekijöiden ohella hyödyntämällä TyöHämeen resursseja ja heidän toimijoidensa osaamista.

 

Kaupunkityöllistämisen yhteydessä sekä työllistävien työyksiköiden että työllistettävien henkilöiden käytössä ovat kaupungin ja TyöHämeen tukimuodot ja palvelut.

 

Esityksen kaupunkityöllistämisestä tullessa mahdollisesti hyväksytyksi aloitetaan jo kuluvan vuoden aikana kaupungin työyksiköiden ko. työllistämiseen soveltuvien työtehtävien kartoitus sekä ko. tuotteen toteuttamisessa hyödynnettävien yhteistyöprosessien määrittely työllisyysalueen alueen kanssa.

 

Edellä kuvattujen työllistämisen tuotteiden lisäksi Hyvinvointi- ja kehityspalvelualueella on valmisteltu palveluja, jotka ylläpitävät ja edistävät työttömien työnhakijoiden työkykyä ja työllistymisen valmiuksia. Osan ko. palveluista toteutetaan kokonaan kaupungin toimijaresurssilla ja osa yhteistyössä mm. TyöHämeen kanssa toimijoiden kanssa. Alla on kuvattu em. palveluja.

 

Työnhakuklinikalla

 

tuetaan työttömien työnhakijoiden akuutisti työnhakuun liittyviä asioita, kuten esimerkiksi työnhakuun liittyvien asiakirjojen laatimista ja niiden ajantasaistamista, työhaastatteluun valmistautumista, työ- ja opiskeluvaihtoehtojen kartoittamista, LinkedIn-profiilin luomista tai verkkoasioinnin opettelua. Työnhakuklinikka -palvelu toimii ajanvarauksella. Palvelu toteutetaan Virtaamolla Työhämeen tilojen välittömässä läheisyydessä yhtenä päivänä viikossa.

 

Työkykyneuvonta

 

jatkuu Virtaamolla ilman ajanvarausta tai ajanvarauksella yhtenä päivänä viikossa.  Samanaikaisesti paikalla on mahdollisesti sekä kaupungin työllisyyspalvelujen työntekijä että TyöHämeen ja/tai  Oma Hämeen toimija.

 

Maahan muuttaneiden neuvontaa

 

saa edelleen kahtena päivänä viikossa Virtaamolla. Samanaikaisesti paikalla on mahdollisesti sekä kaupungin kotoutumispalvelujen työntekijä että TyöHämeen ja/tai  Oma Hämeen toimija.

 

 

Lisäksi ollaan kokeilemassa ja kehittämässä työhön valmennuspalveluja, kuten

 

Kohdennettu työhön valmennus

 

Lyhytkestoisia asiakkaalle maksuttomia työhön valmennuspalveluja tarjotaan kuluvan vuoden aikana määriteltäville kohderyhmille forssalaisia työttömiä työnhakijoita (esim. + 50-vuotiaat, korkeasti koulutetut, kansainväliset työnhakijat, 80-100 päivää työttömänä olleet työnhakijat).

 

Valmennuksilla tavoitellaan konkreettista apua ko. kohderyhmien työnhakuun sekä kunkin valmennukseen osallistuvan henkilön omaan työkykyyn sopivan urasuunnitelman tekemiseen.

 

Valmennukset liittyvät tavoitteiltaan ja sisällöiltään loogisesti työllisyysalueen toimintaprosesseihin ja ne toteutetaan  kaupungin omilla resursseilla yhteistyössä TyöHämeen ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

 

Asiakas voi saada yksilöllistä tukea ja apua pitkän tähtäimen työnhakuhyvinvoinnin parantamiseen. Valmennus voi sisältää esimerkiksi omien taitojen ja vahvuuksien kartoittamista, työnhakua, ura- ja koulutustavoitteiden selvittelyä sekä työ- ja toimintakyvyn ja elämänhallintaan liittyviä teemoja. Lisäksi siihen voi kuulua muun muassa liikuntaan ja kulttuuriin yms. työnhakijan kokonaishyvinvoinnin edistämiseen liittyviä teemoja, yrittäjyyden selvittämistä tai digitaitojen tukemista. Valmennuksen kesto on kolmesta kymmeneen päivää neljä tuntia päivässä.

 

Palvelumuotoilua työllistymistä ja työllistämistä edistävien toimien kehittämiseksi jatketaan kaupungin työllisyyspalvelujen henkilöstön toimesta sekä yhteistyössä kaupunkiorganisaation ulkopuolisten tahojen kanssa. Kehittämistoiminnan tuloksena Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunnan päätettäväksi tuodaan mahdollisesti lisää tuotteita, palveluja ja hankkeita vuonna 2026.

 

Vuoden 2026 talousarviossa on määräraha em. tuotteiden  käyttöönottoa varten (noin 170 000 euroa).

 

 

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Kemppainen Tiina

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyt Forssan kaupungin omat työllistymistä ja työllistämistä tukeviat tuotteet ja palvelut käyttöön vuoden 2026 alusta lukien.

 

Päätös Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.