Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 114


 

Kotoutumisasiantuntijan määräaikainen virka

 

141/01.01.01.00/2023

 

KH 27.03.2023 § 114  

  

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 5965 155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

Lain kotoutumisen edistämisestä mukaan (2010/1386 § 6) kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia peruspalveluja, osana muiden viranomaisten palveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä. Lisäksi (2010/1386 § 30) kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Forssan kaupunki noudattaa seudun kotouttamisohjelman viitekehystä ja tavoitteita.

 

Kanta-Hämeen Hyvinvointialueen perustamisen jälkeen on seudun kuntien kesken sovittu, että Forssan kaupunki vastaa kuntien osalta kotoutumista edistävistä palveluista ja toimenpiteistä ja tuottaa niitä seudun kunnille (TYÖELI 21.12.2022 § 60 ja KH 16.01.2023 § 15). Palveluja tuotetaan yhteistyössä keskeisten viranomaisten kuten Te-toimiston, Kelan ja Hyvinvointialueen kanssa, palveluyhteistyötä koordinoidaan ja linjataan yhteisessä ohjausryhmässä ja toimipisteenä toimii tällä hetkellä Kotouttamo Haudankorvankatu 2:ssa. Peruspalvelujen järjestämiseksi sekä kuntien palvelusopimuksen mukaisen palvelutuotannon järjestämiseksi on tällä hetkellä Kotouttamoon määritetty kolme henkilötyövuotta: kotoutumisasiantuntija (tehtävä avoinna), kotoutumisvalmentaja (toimi) sekä kotoutumistyöntekijä (toimi, siirtynyt FSHKY:ltä liikkeen luovutuksessa). Lisäksi on hankehenkilöstöä sekä muita tehtäviä kuten neuvontaa hoitava asiantuntija. Seudun vieraskielisten määrä on noin 1300 henkilöä, joita palvellaan palvelutarpeen ja kotoutumisen vaiheiden mukaisesti eri viranomaisten, myös kunnan kotouttamispalvelujen, toimesta.

 

Kuntalain mukaan (2015/410 § 87) tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Kotoutumislain mukaisessa palvelussa (2017/1386 § 13, § 14, § 17) kunta ja työ- ja elinkeinotoimisto laativat kotoutumissuunnitelman yhdessä maahanmuuttajan kanssa. Kunta käynnistää alkukartoituksen perusteella kotoutumissuunnitelman laatimisen viimeistään kahden viikon kuluttua siitä, kun maahanmuuttajalle on tehty alkukartoitus. Kunta sopii kotoutumissuunnitelmassa maahanmuuttajan kanssa kotoutumista ja työllistymistä edistävistä kunnan palveluista tai muista toimenpiteistä, jos maahanmuuttaja ei terveydentilansa, ikänsä, perhesyiden taikka näihin rinnastettavien syiden vuoksi voi osallistua kotoutumista tukeviin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Lisäksi maahanmuuttajan kanssa sovitaan tarvittaessa kotoutumista edistävistä hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevista palveluista. Maahanmuuttaja ohjataan hakeutumaan yksilöllistä tarvettaan vastaavaan koulutukseen tai muuhun kotoutumista ja työllistymistä edistävään toimenpiteeseen kuukauden kuluessa kotoutumissuunnitelman laatimisesta.

 

Erityisesti alkuarvioinnin ja kotoutumissuunnitelman laatimisen osalta käytetään julkista valtaa, mikä vaikuttaa esimerkiksi maahanmuuttajan oikeuksiin, velvollisuuksiin ja palveluihin sekä etuuksiin. Työ edellyttää palvelu- ja harkintaosaamista sekä asiakaspalvelutyön osaamista. Maahanmuuttaja on velvollinen osallistumaan kotoutumissuunnitelman laatimiseen ja tarkistamiseen, toteuttamaan hänen kanssaan laadittua suunnitelmaa sekä hakeutumaan ja osallistumaan säännöllisesti suunnitelmaan sisältyvään suomen tai ruotsin kielen opetukseen ja muihin suunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin ja palveluihin. Maahanmuuttaja on myös velvollinen suunnitelmassa sovitussa määräajassa ja sovitulla tavalla ilmoittamaan suunnitelman laatimiseen osallistuneille viranomaisille, miten hän on toteuttanut suunnitelmaa.

 

Kaupungin kotouttamispalveluihin esitetään perustettavaksi määräaikainen kotoutumisasiantuntijan virka edellä mainittujen sekä muiden tehtävänkuvaan kuuluvien työtehtävien ja vastuiden hoitamiseksi. Virka kuuluu kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin, palkkaustaso määritetään soveltuvalla hinnoittelutunnuksella henkilöstöpalvelujen kanssa ja kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on korkeakoulututkinto sekä riittävä suomen kielen taito tehtävien hoitamiseksi. Kun otetaan huomioon kotoutumislain uudistus vuoden 2025 alusta alkaen, esitetään määräaikaisuuden kestoksi, valmistelut ja jatkuvuuden hallinta huomioiden, noin kahta vuotta siten, että määräaikaisuus alkaa 1.4.2023 ja päättyy 30.4.2025.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. perustaa määräaikaisen kotoutumisasiantuntijan vakanssin ja viran 30.4.2025 saakka,

2. määrittää viran kelpoisuusvaatimukseksi soveltuvan korkeakoulututkinnon ja

3. myöntää viralle täyttöluvan.

4. valtuuttaa viranhoitomääräyksen antavan viranomaisen määrittämään viran tehtäväkohtaisen palkan yhteistyössä henkilöstöhallinnon kanssa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.