Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 83


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

KH 25.03.2024 § 83  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 Tämä kaupunginhallituksen kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön määräyksen ja kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

 Kaupunginhallitus on päätösvaltainen kuusijäsenisenä.

 

 Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen­sä kokoukseen. Tämän kutsun hoitamisen voi antaa myös kaupungin keskushallinnon hallintopalvelujen tehtäväksi.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei hallitus ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Tero Ahtola ja Matti Uutela (varalla Jouko Haonperä ja Emmi Lintonen).

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 27.3.2024.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei kaupunginhallitus toisin päätä.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

  1. toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Tero Ahtola ja Matti Uutela

 

  1. käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Tero Ahtola ja Matti Uutela

3. päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.