Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 15


 

 

Valtuustoaloite koskien Forssassa asuvien lasten yhdenvertaista oikeutta koulukuljetuksiin

 

90/08.01.00/2024

 

KV 26.02.2024 § 15  

  

Valtuutettu Johanna Häggman luki allekirjoittamansa Forssassa asuvien lasten yhdenvertaista oikeutta koulukuljetuksiin koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Lapsella oikeus molempiin vanhempiinsa

 

Vanhempien ero ei ole lapselle helppoa. Lasta on tuettava kaikin mahdollisin keinoin. Turvallinen kiintyminen tapahtuu turvallisessa kodissa, jossa myös vanhemmat voivat hyvin. Eroperheessä lapsella voi olla kaksi kotia. Lapsen turvallinen koti voi tällöin sijaita kahdessa eri osoitteessa. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja sitä on tuettava mahdollisin keinoin myös eroperheissä.

 

Eroperheessä lapset voivat asua vuoroviikoin tai muunlaisella vuoroasumisen mallilla vanhempiensa luona. Jokaisella eroperheellä on mahdollisuus löytää heidän perheelleen sopivin malli. Arkea voivat kuitenkin hankaloittaa asiat, mitkä voitaisiin ratkaista ihan järkevästi ja jopa helposti. Lasten tulee saada yhdenvertaisesti sama tuki riippumatta siitä, ovatko vanhemmat eronneet tai eivät. Forssan kaupunki ei tällä hetkellä tue eroperheissä vuoroasuvien lasten koulukuljetuksia vastaavalla tavalla kuin niitä perheitä, jossa vanhemmat ja lapset asuvat samassa yhdessä osoitteessa.

 

Tällä hetkellä Forssan kaupunki huolehtii yhdessä osoitteessa asuvien lasten koulukuljetusten kustannuksista. Eroperheiden kohdalla, milloin lapsella on kaksi kotia, kaupunki vastaa koulu-kuljetusten kustannuksista vain siitä osoitteesta, missä lapsi on kirjoilla. Jos lapsi tarvitsee kuljetuksen siitä osoitteesta, missä ei ole kirjoilla, koulukuljetusten kustannuksista vastaavat vanhemmat. Tämä saattaa lapset eriarvoiseen asemaan ja voi estää lapsen asumisen kahdessa eri kodissa vuoroin vanhempiensa luona.

 

Esitämme, että lapsiystävällinen Forssan kaupunki viivytyksettä selvittää ja ottaa käyttöön mallin, missä Forssassa asuvilla lapsilla on yhdenvertainen oikeus koulukuljetuksiin, riippumatta siitä, onko lapsella yksi tai kaksi kotia, mitkä sijaitsevat Forssassa.”

 

Valtuutettu Johanna Häggmanin lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Suvi Aaltonen, Tero Ahtola, Sirkka-Liisa Anttila, Kristiina Halonen, Timo Helin, Asta Jaakkola, Topias Kujala, Pia Kuparinen, Pekka Murtolahti, Kari Suoranta, Irmeli Vinnikainen ja Janne Vuorenmaa sekä varavaltuutetut Eero Hirvikoski ja Arja Mäkelä.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.