Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 31


 

 

Koripallomuseon Forssaan saamisen selvittämistä koskeva valtuustoaloite

 

502/12.00.00/2020

 

 

 

 

KV 05.10.2020 § 83 

 

Valtuutettu Jaana Lähteenkorva luki allekirjoittamansa koripallomuseon Forssaan saamisen selvittämistä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Forssa on kulttuurikaupunki, Forssa on koripallokaupunki. Käytetäänpä sitten mitä mittareita tahansa niin maine menestyneenä koripallokaupunkina Forssan osalta on kiistaton. Koripallo on tarjonnut vuosien saatossa iloa ja riemua meille forssalaisille ja tuonut tänne sankoin joukoin pelaajia ja kannustajia vierailemaan ympäri Suomen ja jopa maailman.

 

Koripallomuseotoiminta Suomessa käynnistyi vuonna 2008 Kotkassa ja Vantaalla, joiden kaikki toiminnot yhdistyivät 2010. Vuonna 2015 Koripallomuseon taustalle perustettiin Koripallomuseoyhdistys joka toimii tiiviissä yhteistyössä mm. Koripalloliitton, Koripallosäätiön ja Urheilumuseon kanssa. Vuonna 2017 luotiin Koripallomuseokokonaisuudelle uusi nimi ja ilme, jolloin syntyi: Finnish Basketball Hall of Fame. Sen sateenvarjon alle on tällä hetkellä liitettynä kolme perustoimintoa: Museo- ja näyttelytoiminta, alumnitoiminta ja kunniagalleria.

 

Finnish Basketball Hall of Fame- koripallomuseo kerää, säilyttää ja esittelee suomalaista koripallokulttuuria. Museotoiminnan ydin on kokoelma ja siitä huolehtiminen tuleville sukupolville. Kokoelmaa pyritään täydentämään koko ajan, jotta se kertoisi riittävän kattavasti lajin kehityksestä ja sen ilmiöistä. Sisällöllisesti modernia teknologiaa hyödyntäen halutaan luoda kiinnostava kohde myös koripallon ulkopuolisille ihmisille ja siten rakentaa positiivista innostusta lajia kohtaan. Koripallon historia osana yhteiskunnallista kehitystä antaa mielenkiintoisen tutustumispolun Suomen historiaan koripallon avulla ja päinvastoin.

 

Koripallomuseo etsii yhteistyökumppania museon pysyvän fyysisen näyttelyn avaamiseksi. Kokoomuksen valtuustoryhmä toivoo ensitilassa selvitystä mahdollisuudesta saada koripallomuseo Forssaan.”

 

Jaana Lähteenkorvan lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Merja Augustin, Sanni Grahn-Laasonen, Jouko Haonperä, Turkka Mali, Jarkko Männistö, Mika Penttilä, Minna Penttilä, Lotta Saarenmaa ja Ossi Stenholm sekä varavaltuutetut Kaisu Norbäck ja Päivi Honkala.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

KH 12.10.2020 § 242 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa johtoryhmälle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. 

 

 

KH 27.03.2023 § 117 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, puh. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi, kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 050 564 0001 jari.kesaniemi@forssa.fi

 

Koripallomuseon Forssan saamista varten perustettiin laaja ministeriötasolle ulottunut työryhmä, joka selvitti koripallomuseon saamisen edellytyksiä. Työryhmään kuului edustajia mm. kaupungilta, elinkeinoelämästä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, koripalloliitosta ja urheilumuseosta. Poikkihallinnollinen työryhmä sai koottua selvitykselle rahoitusta noin 20 000 euroa, josta kaupungin osuus oli 3 000 euroa. Selvityksen keskeiset osat olivat sijainti, tila, taloudelliset realiteetit ja toimintakonsepti. Työryhmä kokoontui katselmuksiin ja palavereihin yhteensä neljä kertaa. Selvityshankkeen aikana Kutomolle perustettiin koripallomuseohanketta markkinoinut tila, joka toimi käyntikorttina selvityshankkeelle.

 

Keskeisimmiksi tilavaihtoehdoiksi nousivat niin sanottu Makasiinirakennus, Kuhalan koulu ja Kehräämön alueen vapaat tilat. Haasteena nähtiin potentiaalisen asiakaskunnan vähäisyys alueella. Parhaaksi tilavaihtoehdoksi valikoitui makasiinirakennus. Ideariihessä lisäelementeiksi tarjottiin Elokuvamuseota ja elämyskeskusta.

 

Taloudelliset realiteetit kävivät työryhmälle varsin pian selväksi. Makasiinirakennuksen kunnostus lämpimäksi tilaksi ilmastointeineen olisi maksanut varovaisten arvioiden mukaan 2,5–4 miljoonaa euroa. Rakennuskulujen lisäksi rakennukselle arvioitiin vuotuiset käyttökulut vastaavanlaisista rakennuksista. Yhdessä Forssan Yrityskehityskeskus Oy:n kanssa kartoitettiin rahoitusmahdollisuuksia EU:n tasolta ja kotimaan hankemaailmasta. Työryhmä haastatteli lisäksi julkisen ja yksityisen puolen asiantuntijoita hankkeen kannattavuudesta.

 

Koripallomuseon lisäksi makasiinirakennukseen suunniteltiin yhteistyötä lentopallon ja salibandyn kanssa. Ideoinnissa palloilumuseosta käytettiin nimikettä ”Elämys-/tiedekeskus”. Keskuksessa olisi opittu urheiluaiheen kautta anatomiasta, fysiologiasta sekä yhteiskunnasta. Kävijöillä olisi ollut mahdollisuus kokeilla eri lajeja teknologiaa hyödyntäen.

 

Laajan selvityksen perusteella koripallomuseon saaminen Forssaan osoittautui taloudellisesti mahdottomaksi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen aloitteeseen annetun vastauksen ja toteaa, ettei se aiheuta tarvetta lisätoimenpiteille ja ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee aloitevastauksen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 03.04.2023 § 31  

  

Kaupunginhallitusf

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee aloitevastauksen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.