Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 67


 

Uusien luottamushenkilöiden perehdytystä koskeva valtuustoaloite

 

84/00.01.02/2021

 

 

 

 

 

KV 01.02.2021 § 11 

 

Valtuutettu Janne Vuorenmaa luki allekirjoittamansa uusien luottamushenkilöiden perehdytystä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Kesäkuussa tulevien uusien aloittavien kunnallisedustajien opastus tuleviin tehtäviinsä ja Tietokonetabletit etäyhteyksiä varten.

 

Opastus tulee hoitaa ajoissa oman poliittisen valtuustoryhmän ja Forssan kaupungin viranhaltijoiden yhteisellä ohjauksella, jotta tulevien tehtävien, ja oikeuksien, ja velvollisuuksien, ja läsnäolo vaatimusten missäkin lautakunnassa tai kaupunkikonsernin tehtävissä tulee onnistumaan kaikkien osalta. Yhteystiedot kunnossa ja varahenkilöiden paikalle kutsumisen onnistuminen kokouksiin.

 

Korona COVID 19 ja uusi Covid 21 muunnos asettavat myös omat rajoituksensa normaalille kanssakäymiselle.

 

Siksi tulee kaupungin huolehtia asioihin perehdyttämisen onnistuvan kunnallisiin Luottamustehtäviin pääseville, tasapuolisesti, ja oikeudenmukaisesti.

 

Mahdollisesti esim. etäyhteys (ilta)koulutuksena, kun kunnalliset luottamustehtävät ovat varmistuneet.

 

Aikoinaan uutena valtuutettuna 8 vuotta sitten kaikista minulle kuuluvista velvollisuuksista tai oikeuksista ei annettu minkäänlaista perehdytystä toimintaani kunnallisissa tehtävissä.

 

Nyt tilanne oli jo parantunut 4 vuotta sitten, jolloin saimme myös tehtävien hoitoa varten Tietokonetabletit, joilla kykenemme käymään vallitsevan tilanteen vuoksi jopa etäkokouksia.

 

Tämä mahdollisuus tulee mahdollistaa kaikille Valtuutetuille, Varavaltuutetuille, Lautakuntien jäsenille, Lautakuntien varajäsenille, Konsernin yhtiöiden ja Liikelaitoksen jäsenille ja varajäsenille tarpeen niin vaatiessa, ja suojattu tietoliikenneyhteys asioiden hoitamiseksi.

 

Ja näihin suora apu kaupungin tietopalveluhenkilökunnalta, jota on melko hyvin ollut saatavilla tänä Koronan aikana. Kiitos heille tähänastisesta avusta.

 

Tästä huolimatta silloin tällöin tulee ongelmia. Muutama aloitteeni on käsitellyt näitä ongelmia, ja parannusta on saatu aikaan.

 

Mm. Tabletit ja yhteiset SÄHKÖPOSTIOSOITTEET myös Varavaltuutetuille, ja Lautakuntien varajäsenille.

 

Siitä huolimatta yhteiset etäkoulutukset valtuuston ja lautakuntien työskentelyyn, tulee taas pitää kaikille henkilöille, jotta yhteiset toimintasäännöt ovat tiedossa.

 

Myös nettietiketti ja somen käyttö tulee ohjeistaa kaikille luottamustehtäviin alkaville.

 

Itse olen joutunut urani aikana useiden lähes herjauksen täyttävien keskustelujen kohteeksi, tai joitakin tuntemiani paikallispoliitikkoja on paneteltu, ja lähes uhkailtu eräiden kuntalaisten puolelta. Itse joutunut aikoinaan myös fyysisten kiinnikäymisten kohteeksi.

 

Jotta tämä ei uusiutuisi alkavalla valtuustokaudella, toivon asiasta keskusteltavan ja tehtävän selkeät säännöt yksityisen loukkaamattomuuden osalta.

 

Tulevien kuntavaalien alla toivon, että osaamme käyttäytyä ilman ylilyöntejä, ja kunnioitamme toisia ehdokkaita."

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 08.02.2021 § 37 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa keskushallinnolle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 27.09.2021 § 315 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Esa Sinisalo, p. 03 4141 5280, esa.sinisalo (ät) forssa.fi

 

Keskushallinnossa on valmisteltu Luottamushenkilökoulutus 2021 -niminen koulutusohjelma-asiakirja, johon on koottu luottamushenkilöille tarkoitettuja keskushallinnon järjestämiä koulutuksia, seminaareja ja omaehtoisen koulutuksen linkkejä. 

 

Koulutusohjelmassa on mainittu koulutusten päivämäärät ja kellonajat ja todettu, että koulutukset järjestetään useimmiten Teams-etäyhteyttä käyttäen. 

 

Koulutusohjelma, koulutusmateraalit ja koulutusvideot ovat koulutusten jälkeen uudestaan katsottavissa Cloud Meeting-kokoustenhallintaohjelmassa. Koulutuksia ohjelmaan on kirjattu tällä hetkellä yli kymmenen. Lisää toteutetaan tarpeen ja ajankohtaisen tilanteen mukaan. 

 

Koulutuksista lähetetään erilliset Outlook kalenterikutsut luottamushenkilöiden @forssa.fi - päätteisiin sähköposteihin. 

 

Päätöksentekoa ja hallintomenettelyä koskeneen koulutuksen sisältönä olivat valtuutettu Vuorenmaan mainitsemat valtuutetun oikeudet ja velvollisuudet. Tallennettu koulutusvideo oli katseltavissa 1.10.2021 saakka. Vuorenmaan mainitsemasta sosiaalisen median käytöstä oli myös koulutusta. Videoitu koulutustallenne on katseltavissa 15.12.2021 saakka. 

 

Varsinaisilla valtuutetuilla sekä suurien valtuustoryhmien kolmella ensimmäisellä ja pienien valtuustoryhmien kahdella ensimmäisellä varavaltuutetulla samoin kuin kaupunginhallituksen jäsenillä ja heidän henkilökohtaisilla varajäsenillään sekä lautakuntien ja vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan varsinaisilla jäsenillä on käytössään kaupungin tablettitietokoneet ja kuulokemikrofonit  Teams-etäyhteyks, sähköpostia, keskusteluviestejä, kokousten hallintaa, koulutusvideoiden katselemista, muistiinpanoja, netin selailua ja muita tarvittavia toimintoja varten. Kaupungin @forssa.fi-loppuinen sähköpostiosoite on käytössä varsinaisilla valtuutetuilla ja varavaltuutetuilla sekä valtuustoon kuulumattomilla lauta- ja johtokuntien jäsenillä ja heidän henkilökohtaisilla varajäsenillään.

 

Tarvittavista koulutuksista ja valmennuksista voi tehdä koulutuspyyntöjä ja ehdotuksia toimielinten puheenjohtajille ja esittelijöille. Luottamushenkilöille yhteisiä tai toimielinten jäsenien erityisiä koulutuksia järjestetään tarpeen mukaan myös tulevana aikana.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee edellä olevan selostuksen tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginhallitus pani asian pöydälle lisäselvityksiä varten.

 

 

 

 

KH 20.02.2023 § 67  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (at) forssa.fi

 

Aloitteen edellisen käsittelyn jälkeen kaupungille on hankittu verkkopohjainen koulutuspalvelu, jonka koulutussisällöt ovat myös luottamushenkilöiden käytössä. Palvelussa on suoraan luottamushenkilöille suunnattuja koulutuksia noin kolmekymmentä. Koulutuksista löytyy sisältöä mm. luottamushenkilön oikeuksista ja velvollisuuksista, kokoustekniikasta ja -kulttuurista, esteellisyyksistä, salassapidosta sekä sosiaalisen median käyttämisestä luottamustoimessa. Lisäksi palveluun kuuluvat ns. live-webinaarit, joissa on myös luottamushenkilöille suunnattuja koulutuksia. Live-webinaareissa on mahdollisuus myös kysymysten esittämiseen. Näiden lisäksi hyödyllistä tietoa luottamustehtävän hoitamiseen löytyy Kuntaliiton verkkosivuilta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen yllä olevat selvitykset asiasta ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen annetut selvitykset ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.