Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 65


 

Forssan seudun yhteistä hankintajohtajaa koskeva valtuustoaloite

 

439/01.01.00/2020

 

 

 

 

 

 

KV 17.08.2020 § 67 

 

Valtuutettu Sirkka-Liisa Anttila luki Forssan seudun yhteistä hankintajohtajaa koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Hankintaosaamisesta on tullut monille julkisen sektorin toimijoille isoja, uusia haasteita. Hankintaosaaminen vaatii vahvaa asiantuntemusta niin EU:n säätämästä kilpailulainsäädännöstä kuin sitä täydentävistä kansallisista säädöksistäkin.

 

Hankinnan kilpailutuksen mahdollisimman hyvä onnistuminen vaikuttaa suoraan myös seutumme elinvoimaan. Hankkeet pitää osata kilpailuttaa oikealla tavalla ottaen huomioon paikallisten yrittäjienkin mahdollisuudet olla tarjouksillaan mukana.

 

Tämän lisäksi hankintoja tehtäessä on viisautta selvittää, miten parhaiten saadaan hankintaohjeita noudattaen niiden elinvoimavaikutukset seudullemme täysimääräisesti hyödynnettyä. Mitkä ovat hankkeen työllisyysvaikutukset, miten euro kiertää seutukunnalla tuoden lisäarvoa? Kainuussa tehtiin väitöskirjatutkimus tästä euron kiertämisen tuomasta lisäarvosta. Jos kaikki kainuulaiset joisivat omassa maakunnassa omista raaka-aineista tuotettuja mehuja, tarkoittaisi lähes 100 miljoonan euron liikevaihtoa. Euro vaihtaisi omistajaa 11 kertaa siis kulkisi marjanpoimijalta eteenpäin aina kaupan hyllylle asti. Joka kerta euro toisi lisäarvoa saajalleen.

 

Hankintajohtaja tienaa oman palkkansa takaisin hyvinkin nopeasti onnistuneiden kilpailutusten kautta. Mitä vahvempi hänen asiaosaamisensa on, sitä varmemmin hänen työnsä tulokset maksavat hänen palkkansa takaisin.

 

Edellä oleviin perusteluihin viitaten esitämme, että Forssan kaupunki selvittää yhdessä maaseutukuntien ja seutumme kuntayhtymien kanssa yhteisen hankintajohtajan palkkaamista. Mitkä ovat saatavat hyödyt yhdessä toimien hankintoja tehden?"

 

Sirkka-Liisa Anttilan lisäksi aloitteen olivat allekirjoittaneet valtuutetut Arto Heino, Eero Hirvikoski, Johanna Häggman, Marjut Kallioinen, Pentti Mansikkamäki, Timo Norri ja Irmeli Vinnikainen sekä varavaltuutettu Päivi Kallionpää.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

KH 07.09.2020 § 212 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa johtoryhmälle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 20.02.2023 § 65  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (at) forssa.fi ja talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (at) forssa.fi ja kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi p. 050 564 0001, jari.kesaniemi (at) forssa.fi

 

Kuntien hankintaosaaminen on yksi keskeinen tekijä seudun kuntien elinvoiman kasvattamisessa. Valtuustoaloitetta seutukunnan yhteisestä hankintajohtajan toimen perustamisesta on käsitelty kuntajohtajien työvaliokunnassa ja Forssan Yrityskehityksen toimesta. Yhteinen näkemys on, että yhteinen seudullinen hankintajohtaja ei ole tässä tilanteessa tarkoituksenmukaisin vaihtoehto lisäämään kuntien hankintaosaamista. Hankinnat ovat luonteeltaan hyvin erilaisia ja vaativat usein erikoisosaamista. Yhden hankintajohtajan sijasta parempiin hankintatuloksiin päästään käyttämällä ulkopuolista hankinta-asiamiespalvelua tarpeen mukaan ja tekemällä tiiviimpää yhteistyötä seudun yrittäjien ja yrittäjien hankinta-asiamiesten kanssa.

 

Kaupunkiorganisaation hankintaosaamisen lisäämiseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota esimerkiksi hankintakoulutuksia järjestämällä ja kaupunkiorganisaation käytössä olevan sähköisen koulutuspalvelun koulutuksia hyödyntäen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen yllä olevan aloitevastauksen ja ehdottaa edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee aloitevastauksen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.