Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 13


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

KV 27.02.2023 § 13  

    

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 Valtuusto on kutsuttu koolle kuntalain 54 §:n ja hallintosäännön 87 §:n edellyttämällä tavalla. Kokouskutsu ilman asialuetteloa on jul­kaistu valtuuston 23.8.2021 päättämällä tavalla.

 

 Kuntalain 58 §:n 1 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saapuvilla.

 

 Jos valtuutettu ei esteen vuoksi voi hoitaa tointaan, hänen on viipymättä ilmoitettava tästä valtuuston puheenjohtajalle. Tämän ilmoituksen voi tehdä myös kaupungin keskushallinnon hallintopalveluihin.

 

Nimenhuudosta olivat poissa valtuutetut Suvi Aaltonen, Reima Hakala, Ilkka Joenpalo, Saara Jokinen, Kaisa Lepola ja Katariina Pohjalainen. Heidän tilalleen olivat saapuneet varavaltuutetut Tiina Tuomisto, Jaana Lähteenkorva, Ida Viljanen, Kaija-Leena Niemi, Eino Järvinen ja Arja Mäkelä.

 

 Pöytäkirjantarkastajat

 

 Hallintosäännön 108 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa ko­kouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin, kuin pöytäkirjaa ei ole tarkastettu kokouksessa.

 

 Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Mikko Suomi ja Kari Suoranta (varalla Matti Uutela ja Pasi Vikman).

 

 Tämä pöytäkirja tarkastetaan 2.3.2023 ja pidetään yleisesti nähtävänä 3.3.2023.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto

 

  1. toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Mikko Suomen ja Kari Suorannan

 

  1. käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.