Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 1


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

VESIHLJK 25.01.2023 § 1  

    

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenensä kokoukseen.

 

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Marjut Kallioinen ja Kari Tasala.

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan viimeistään maanantaina 30.1.2023.

 

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Marjut Kallioisen ja Kari Tasalan sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

 

  1. totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Marjut Kallioisen ja Jyrki Jokelan 

 

  1. päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

 

Jäsen Kati Kaasalainen liittyi kokouksen tämän asian käsittelyn kuluessa.