Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 3



 

Forssan kaupungin rakennusjärjestys

 

457/00.01.01/2020

 

 

YMPLA 22.09.2020 § 55 

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja

 

 Seudullisen yksikön perustamisen valmistelutyön ohessa tuotiin esiin rakennusjärjestysten ja rakennusvalvontataksojen yhtenäistämis- ja uudistamistarve. Seudullisen rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojeluyksikön seurantaryhmä asetti kokouksessa 14.8.2019 vuoden 2020 kehitystavoitteeksi em. ajantasaistamisen ja yhtenäistämisen.

 

 Forssan kaupungin rakennusjärjestys on ollut voimassa 1.4.2012 alkaen. Tuolloin rakennusjärjestyksen uudistamistyötä tehtiin yhteistyössä seudun kuntien virkamiesvalmistelussa. Asian loppuvalmistelussa saattoi rakennusjärjestyksiin muodostua eroavaisuuksia. Käytännössä vuoden 2012 aikana Forssan kaupunki, Tammelan, Jokioisten ja Ypäjän kunnat hyväksyivät uudet rakennusjärjestykset. Humppilan kunta ei tällöin uusinut rakennusjärjestystään. Humppilan kunnan nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 3.2.2002.

 

 Rakennusjärjestyksen päivitys- tai uudistustarvetta ovat osaltaan tuoneet muutokset maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) sekä seudullisen rakennusvalvontayksikön perustamisen myötä asioiden yhtenäistäminen ja selkiyttäminen. Lainsäädäntö on tuonut mm. mahdollisuuksia kaavoituksen ja rakennuslupien sujuvoittamiseen, vaikutuksia ilmastomuutokseen, ja kunnilla on mahdollista hyödyntää rakennusjärjestystä paikallisten ominaispiirteiden säilyttämisessä ja korostamisessa, sekä strategisten tavoitteiden toteuttamisessa.

 

 Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa, ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaan, istutuksia, aitoja, ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määräämistä, sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamisen säännöksiä (MRL 14 §).

 

Rakennusjärjestystä valmisteltaessa noudatetaan soveltuvin osin vastaavaa vuorovaikutusta kuin kaavaa valmisteltaessa (MRL 15 §). Rakennusjärjestyksen uudistamisen valmistelu toteutuu kolmessa

 vaiheessa; vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), luonnosvaihe ja ehdotusvaihe. Oas ja luonnosvaihe on mahdollista toteuttaa samanaikaisesti.

 

 Kuntaliitto on vuonna 2019 päivittänyt oppaan rakennusjärjestyksen laatimiseen. Päivitetty opas löytyy; https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/verkko-oppaat/rakennusjarjestyksen-laatimiseen.

 

 Forssan kaupungin hallintosäännön 27.3 kohdan mukaan ympäristölupalautakunnalle kuuluu koko kuntaa koskevan rakennusjärjestyksen laatiminen.

 

 Kunta päättäessään ryhtyä rakennusjärjestyksen ja rakennusvalvontataksan uudistyöhön, antaa kunta päätöksessään molempien osalta tavoitteet uudistustyölle.

 

 Forssan voimassa oleva rakennusjärjestys on oheismateriaalina.

 

 Lisätiedot: johtava rakennustarkastaja Jukka Laaksonen,

 p. 03 4141 5320 tai jukka.laaksonen (at) forssa.fi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölupalautakunta päättää ryhtyä rakennusjärjestyksen uudistustyöhön ja antaa valmistelulle tavoitteet.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

YMPLA 14.12.2021 § 84 

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja

 

Seudullisen rakennusvalvonnan viranhaltijat ovat yhteistyössä seudun esittelijäviranhaltijoiden kanssa valmistelleet Forssan seutukuntien yhtenäistetyn ja päivitetyn rakennusjärjestysehdotuksen.

 

Seudullinen yksikkö on asettanut ehdotuksen ja päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville mahdollisia lausuntoja ja mielipiteitä varten 7.1.2022 saakka.

Asiaa esitellään kokouksessa.

 

Forssan kaupungin rakennusjärjestysehdotus on liitteenä.

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölupalautakunta antaa lausunnon kokouksessa tehtävän päätösehdotuksen mukaisesti.
 

Käsittely Johtava rakennustarkastaja esitteli rakennusjärjestysehdotuksen.  Kirjallisten mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen laaditaan uusi rakennusjärjestysehdotus ja tuodaan ympäristölautakunnan käsittelyyn.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta päätti merkitä uuden rakennusjärjestysehdotuksen tiedoksi.

 

YMPLA 07.06.2022 § 40 

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Jukka Laaksonen,  p. 03 41415320, jukka.laaksonen (at) forssa.fi

 

Rakennusjärjestysehdotuksesta on toimitettu määräaikaan mennessä yhteensä 14 kpl mielipiteitä ja lausuntoja. Saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin johtava rakennustarkastaja on laatinut vastineen.

 

Lausuntojen ja mielipiteiden johdosta on laadittu päivitetty ehdotus Forssan kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi.

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää osaltaan hyväksyä rakennusjärjestysehdotuksen sekä esittää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta hyväksyi ehdotuksen

 

 

 

 

 

KH 16.01.2023 § 3  

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaisen rakennusjärjestysehdotuksen.

 

Käsittely Johtava rakennustarkastaja Jukka Laaksonen oli pykälän käsittelyn aluksi esittelemässä asiaa ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.