Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 20


 

 

Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KH 16.01.2023 § 20  

  

 

Kaupunginhallitukselle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa eikä sen päätöksiä voi ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.

 

Kaupunki ja muut jätelautakunnan jäsenkunnat ovat sopineet, ettei jätelautakunnan päätöksissä tarkoitettuja asioita oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.

 

Päätösraportit toimielinten pöytäkirjoista ja viranhaltijoiden päätöksistä ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Toimielinten pöytäkirjat   Pvm

 

Tarkastuslautakunta   13.12.2022

Yhteislyseon johtokunta   13.12.2022

Ympäristölupalautakunta  13.12.2022

Jätelautakunta   14.12.2022

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta  14.12.2022

Yhdyskuntalautakunta   15.12.2022

Yhteistoimintaryhmä   19.12.2022

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta  20.12.2022

Työllisyys- ja elinvoimalautakunta  21.12.2022

 

Viranhaltijoiden päätökset ajalta 15.12.2022 - 11.1.2023, sekä sivistysjohtajan viranhaltijapäätökset ajalta 7. - 14.12.2022 ja hallintojohtajan viranhaltijapäätökset 12.1.2023.

 

Viranhaltija, pykälät

 

Akvarellin johtava rehtori  1

hallintojohtaja   14, 1

hallintojohtaja   1-2

jätehuoltopäällikkö   44-63

kaupungingeodeetti   1-2

kaupunginjohtaja   3

Koijärven koulunjohtaja   4

lukion rehtori   1

sivistysjohtaja   141-151

sivistysjohtaja   152-155

Talsoilan koulun johtaja   1-3

tekninen johtaja   29

varhaiskasvatus- ja hyvinv.pääll.  1-6

vastaava työpajaohjaaja   1

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee yllä olevat pöytäkirjat ja päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.