Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölupalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 83


 

Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Nevel Oy:n Forssan Kiimassuon voimalaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 13 mukaisesta selvityksestä, jätevesien johtaminen

 

29/11.01.00.00/2021

 

 

YMPLA 07.06.2022 § 47 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Niina Salminen-Åberg,

 p. 03 4141 5267, niina.salminen(at) forssa.fi

 

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut ympäristölupapäätöksessä 254/2021, 7.9.2021 (lupamääräys 13) toiminnanharjoittajaa laatimaan erityisen selvityksen jätevesien johtamisesta maastoon. Selvityksessä tulee esittää tarkennetut tiedot erityisesti prosessijakeiden alkuperästä, laadusta ja määrästä sekä johtamisesta huomioiden lupamääräykset 11 ja 12. Lupaviranomaisella on mahdollisuus täsmentää asiaa koskevia lupamääräyksiä tai täydentää lupaa saadun selvityksen perusteella.

 

Tällä hetkellä Nevel Oy:n Kiimassuon voimalaitoksella syntyvät jätevedet johdetaan joko jätevesiviemäriin tai voimalaitosalueen itäpuolella kulkevaan ojaan kahden purkupisteen kautta. Jätevesiviemäriin johdetaan jäähdytysvesiä, osa prosessivesistä kuten vedenkäsittelyssä muodostuvat vedet, savukaasupesurin lauhde- sekä talous- ja saniteettijätevedet. Maastoon johdetaan osa prosessivesistä, kattilahuoneen lattiavedet sekä hulevedet polttoainekentältä.

 

Hakemusasiakirjat ovat sähköisesti osoitteessa

https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2121760

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölupalautakunta antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle asiasta, Dnro
ESAVI/44096/2021, seuraavan lausunnon:
Selvitystä pitäisi tarkentaa, miten tasausaltaan kautta johdettavat (P3) ja purkuputken (P1) kautta johdettavat hulevedet voidaan johtaa hallitusti tilanteissa, jossa hulevesien laatu on jätevedeksi luokiteltavaa tai määrällisesti hulevesiä syntyy enemmän kuin tarkkailussa havaitut virtaamat ovat (30, 90 ja 60 l/min).

Lupamääräyksessä 12 todetaan, että voimalaitoksen asfaltoidun piha-alueen hulevedet tulee kerätä hallitusti talteen ja johtaa tasausaltaan kautta sadevesiverkostoon. Näin ei selvityksen mukaan nyt toimita.

Tehtyä selvitystä tuleekin tarkentaa esityksellä, jossa kaikki asfaltoitujen piha-alueiden hulevedet johdetaan tasausaltaiden kautta sadevesiverkostoon.

Tarkastelussa tulee ottaa huomioon myös mm. aluetta koskevista yleisistä kaavamääräyksistä se, että kunkin tontin hulevesien virtaama saa olla enintään 75 l/s/ha x tontin pinta-ala. Ylimenevä osuus hulevesivirtaamasta on viivytettävä kiinteistöllä. Maastoon johdettavien hulevesien laatua on seurattava säännöllisesti.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta hyväksyi ehdotuksen

 

 

 

 

YMPLA 13.12.2022 § 83  

  

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Niina Salminen-Åberg,

 p. 03 4141 5267, niina.salminen (at) forssa.fi

Tarkastusinsinööri Jari Salmisto

p. 03 4141 5608, jari.salmisto (at) forssa.fi

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Nevel Oy:n Kiimassuon voimalaitoksen jätevesien maastoon johtamiseen liittyen 2. lausuntoa. Nevel Oy on 21.10.2022 antanut ympäristölupalautakunnan edellisestä lausunnosta seuraavan vastineen:

 

Toiminnanharjoittaja on teettänyt selvityksen Sitowise Oy:llä hulevesien johtamisesta voimalaitoksen alueella. Kyseisessä selvityksessä on otettu huomioon alueen kaavamääräykset sekä ympäristöluvissa Nro 254/2021, 7.9.2021 ja Nro 81/2022, 17.3.2022 annetut määräykset vesien johtamisesta. Selvitys

toimitetaan Aluehallintovirastolle täydennyksenä lupahakemukseen. Toiminnanharjoittaja toteuttaa

selvityksessä esitetyt toimenpiteet kesäkuun 2023 loppuun mennessä, jonka myötä alueen kaikki kuormitteiset hulevedet tullaan johtamaan ojaan tasausaltaiden kautta.

 

Hulevesiverkostoon toteutetaan sulkumahdollisuus, jota voidaan käyttää silloin kun hulevesien laatu olisi jätevedeksi

luokiteltavaa. Ojaan johdettavien vesien määrä purkupisteen P1 kautta on myös pienentynyt huomattavasti Aluehallintovirastolle toimitetussa selvityksessä esitetyistä määristä, sillä

voimalaitoksen turbiinille on lisätty suljettu jäähdytysvesipiiri, jonka jälkeen puhtaita lauhdevesiä ei enää johdeta ojaan. Muutos toteutettiin helmikuussa 2022.

 

Hulevesien laatua tullaan seuraamaan säännöllisesti kuten tähänkin asti osallistumalla Kiimassuon-

Envitech alueen yhteistarkkailuun.

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölupalautakunta antaa asiasta lausunnon kokouksessa tehtävän päätösehdotuksen mukaan.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle asiasta, Dnro ESAVI/44096/2021, seuraavan lausunnon:
Asemakaavamääräyksissä annetut hulevesien viivytystarpeet on otettu hyväksyttävästi huomioon Sitowise Oy:n laskelmissa. Mitoitussateena on käytetty kerran kahdessa vuodessa tapahtuvaa sadetta. Avoimeksi jää, pitäisikö ja miten alueella varautua myös rankkasateisiin tai ovatko tulvat mahdollisia. Puutavaran varastoalueelle OVA 2 oli laskettu 30 m3:n viivytysaltaan tarve. Altaan paikkaa ei kuitenkaan ollut esitetty. Alue laskee pohjoiseen, joten sen viivytystä ei voi laskea nykyiseen eteläiseen 260 m3:n altaan viivytystilavuuteen.
Voimalaitoksen ympäristölupapäätöksessä määrätään, että mahdollisten sammutusvesien keräily ja käsittely on suunniteltava sellaiseksi, ettei sammutusvesiä pääse maaperään, pinta- tai pohjavesiin tai jätevesi/sadevesiviemäreihin edes poikkeuksellisissa häiriötilanteissa. Sitowise Oy:n selvityksessä todetaan, että tontin eteläosassa oleva allas on aikaisemman päätöksen perusteella todettu riittävän suureksi sammutusvesien varastointiin. Miten osavaluma-alueen 2 ja 1a mahdolliset sammutusvedet hoidetaan, pitäisi myös kertoa. Selvityksen hulevesikaaviosta sammutusvedet on jätetty kuitenkin kokonaan mainitsematta, vaikka ne on otettu huomioon vastaavassa kaaviossa ympäristöluvan hakemuksessa.

 

 

 

Ptk tark.