Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 356


 

 

Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KH 08.12.2022 § 356  

  

 

Kaupunginhallitukselle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa eikä sen päätöksiä voi ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.

 

Kaupunki ja muut jätelautakunnan jäsenkunnat ovat sopineet, ettei jätelautakunnan päätöksissä tarkoitettuja asioita oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.

 

Päätösraportit toimielinten pöytäkirjoista ja viranhaltijoiden päätöksistä ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Toimielinten pöytäkirjat   Pvm

 

jätelautakunta   23.11.2022

yhdyskuntalautakunta   24.11.2022

sivistys- ja tulevaisuuslautakunta  29.11.2022

Työllisyys- ja elinvoimalautakunta  30.11.2022

 

Viranhaltijoiden päätökset ajalta 24.11. - 1.12.2022

 

Viranhaltija, pykälät

 

kaupunginjohtaja   2, 10

kunnallistekniikan päällikkö  13

sivistysjohtaja   136-140

talousjohtaja   2

tekninen johtaja   28, 16-17

ympäristöpäällikkö   8

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee yllä olevat pöytäkirjat ja päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.