Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 72


 

Vesihuollon sidosryhmätutkimuksen mukaiset jatkotoimet

 

433/00.01.02/2022

 

VESIHLJK 14.12.2022 § 72  

  

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, p. (03) 4141 5570,

vesihuolto@forssa.fi

 

Nykyinen johtokunta asetti kuluvalle talousarviovuodelle tavoitteeksi edellisen johtokunnan aloittaman sidosryhmätutkimuksen valmistumisen, tutkimuksen tulosten käsittelyn ja mahdollisista jatkotoimista päättämisen. Tutkimuksella selvitettiin muualla toimivien vesihuoltolaitosten toimintamalleja ja hyviä käytänteitä sekä Forssan yrityselämän toiveita vesihuoltoliikelaitoksen toiminnasta. Sidosryhmätutkimusraportti on oheismateriaalina. 

 

Elokuun johtokunnan kokouksessa päätettiin järjestää syyskuun kokouksen yhteydessä vesihuollon kehittämispäivä, jossa oli tarkoitus purkaa ja jäsennellä sidosryhmätutkimuksen tuloksia ja muodostaa suuntaviivoja tulevaan. Maailmalla vallitsevan tilanteen vuoksi kehittämispäivänä em. asian läpikäynnille varattu aika jouduttiin kuitenkin käyttämään talousarvion laadinnan haasteiden ja vesihuollon lähitulevaisuuden näkymien läpikäymiseen.  

 

Nyt vesihuollon johtokunnan tulisikin pohtia, mikä on sen oma näkemys vesihuollon sidosryhmätutkimuksen tuloksista. Tarpeen on kartoittaa myös se, mikä on johtokunnan tahtotila ja näkemys Forssan vesihuollon tulevaisuuden suhteen. 

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta keskustelee asiasta.

 

Käsittely Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella vesihuoltojohtaja antoi seuraavan päätösehdotuksen:

 

 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää päivittää vuoden 2023 aikana edellisen johtokunnan vuonna 2019 laatiman vision siitä, mitä Forssan vesihuolto on tulevaisuudessa ja päättää jatkotoimista sen valmistuttua

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.