Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 323


 

Vesihuoltojohtajan palkan tarkistaminen

 

470/01.02.00.04/2022

 

 

VESIHLJK 28.09.2022 § 53 

 

Vesihuoltojohtaja on ollut vesihuoltoliikelaitoksen palveluksessa vuodesta 2011 lähtien. Vesihuoltojohtajan palkkaa ei ole johtokunnan toimesta esitetty tarkastettavaksi virkasuhteen aikana.

 

Nyt esitettävän korotuksen perusteena johtokunta pitää jätevedenpuhdistamon onnistunutta ja kustannustehokkaasti tehtyä saneerausta, Vieremän vedenkäsittelylaitoksen rakentamista, teollisuuden kanssa käytyjä neuvotteluja ja niiden tuloksena syntyneitä sopimuksia sekä seutukunnallisen yhteistyön kehittämistä vesihuollon turvaamisen kannalta. Vesihuoltoliikelaitos on ollut nykyisen vesihuoltojohtajan aikana myös valtakunnallisesti edelläkävijä sähköisten palveluiden käyttöönotossa. Esimerkkinä siirtyminen etäluettavien vesimittarien käyttöön sekä niiden pohjalta asiakkaille suunnitellun Vesiportaali -palvelun kehittäminen yhteistyössä palveluntarjoajan kanssa. 

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta esittää kaupunginhallitukselle, että vesihuoltojohtajan palkkaa korotetaan 12 % 1.10.2022 alkaen. Jatkossa johtokunta tarkastelee palkantarkistuksen tarvetta vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Käsittely Puheenjohtaja Janne Vuorenmaa selosti asiaa vesihuoltojohtajan ollessa esteellinen toimimaan esittelijänä.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

KH 28.11.2022 § 323  

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että vesihuoltojohtajan palkkaa korotetaan 12 % 1.10.2022 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.