Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 303


 

Ansiomenetyskorvauksen maksamista koskeva konserniohje

 

676/00.01.01/2021

 

 

 

 

 

KH 07.02.2022 § 30 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Valtuusto hyväksyi kokouksessa 31.1.2022 (2 §) palkkiosääntöön ansionmenetyskorvausta koskevat seuraavat määräykset:

 

"8 §

Ansionmenetyskorvaus

 

"Luottamushenkilölle maksetaan korvausta luottamustoimesta aiheutuvasta todellisesta ansionmenetyksestä. Korvausta maksetaan vain sellaisen ansiotulon menetyksestä, josta luottamushenkilö saa pääasiallisen toimeentulonsa. Korvausta maksetaan myös kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä. Korvaus maksetaan kultakin alkavalta tunnilta, enintään kahdeksalta tunnilta vuorokaudessa. Korvauksen määrä on enintään 55 euroa tunnilta.

 

Saadakseen korvausta luottamushenkilön tulee esittää ansion-menetyksestä työnantajan todistus sekä kustannuksista hyväk-syttävä selvitys. Työnantajan todistuksesta on myös käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut hänen työaikaansa ja että hänelle ei makseta siltä ajalta palkkaa. Elin-keinonharjoittajien tulee antaa vastaava kirjallinen selvitys ja va-kuutus ansionmenetyksen ja luottamustoimen vuoksi aiheutuneiden kustannusten määrästä.

 

Edellä tarkoitettua todistusta tai selvitystä ei vaadita, jos korvattava määrä on arkipäivisin klo 7-18 väliseltä ajalta enintään 10 euroa tunnilta. Luottamushenkilön tulee tällöin kuitenkin antaa kirjallinen vakuutus ansionmenetyksen ja luottamustoimen vuoksi aiheutuneiden kustannusten määrästä.

 

Luottamushenkilön, joka tekee ansio- tai muuta työtä olematta työsuhteessa taikka virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toi-misuhteessa, tulee esittää kirjallisesti riittävä selvitys ansionme-netyksestään ja luottamustoimen johdosta aiheutuneista kustan-nuksista. Tällaiseksi esimerkiksi yrittäjällä katsotaan verotodistus, josta ansionmenetyskorvauksen suuruus lasketaan ansiotulon perusteella.

 

Luottamushenkilön tehdessä työtä, jossa vapaan saaminen edellyttää palkatonta vapaata koko työvuorosta, luottamushenkilölle korvataan ansionmenetys koko työvuoron ajalta työnantajan todistuksen mukaisesti.

 

Ansionmenetyskorvaus maksetaan suoraan työnantajalle, jos luottamushenkilö sitä pyytää. Työnantajan tulee tällöin toimittaa kaupungille lasku, josta tulee käydä ilmi, että luottamustehtävän hoitamiseen käytetty aika olisi ollut työntekijän normaalia työaikaa, että työnantaja on maksanut työntekijälle luottamustehtävän hoitamiseen käytetyltä ajalta palkkaa ja että palkasta on maksettu kaikki lakisääteiset työnantajamaksut. Laskuun on liitettävä luottamushenkilön kirjallinen suostumus siihen, että korvaus saadaan maksaa työnantajalle sekä vakuutus siitä, että luottamustehtävän hoitamiseen käytetty aika olisi ollut hänen normaalia työaikaansa ja että työnantaja on maksanut hänelle tältä ajalta palkkaa. Laskussa on eriteltävä palkan ja työnantajamaksujen osuus. Korvaus maksetusta palkasta voi olla enintään edellä mainitun enimmäismäärän suuruinen ja korvaus työnantajamaksuista enintään kaupungille ansionmenetyskorvauksesta maksettavaksi tulevien eläke-, sosiaalivakuutus- ym. lakisäänteisten maksujen yhteismäärän suuruinen.

 

Edellä olevia ansionmenetyksen korvaamista koskevia määräyksiä sovelletaan myös sellaiseen henkilöön, jonka kaupungin toimielin tai viranhaltija on nimennyt yhteisöön tai säätiöön, johon kaupungilla on osakkuuden tai sääntöjen nojalla oikeus nimetä jäseniä. Säätiön tai yhteisön hallituksen tai muun toimielimen toimintaan osallistumisesta aiheutunut ansionmenetys korvataan samoin perustein, kuin edellä tässä pykälässä on määritelty kaupungin luottamustoimen hoitamisesta. Kaupunginhallitus antaa kaupungin tytäryhteisöille asiaa koskevan konserniohjeen."

 

Konserniohjeen antaminen kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan. Siksi valtuuston päätöksessä mainittiin, että kaupunginhallitus antaa kaupungin tytäryhteisöille asiaa koskevan konserniohjeen         

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa Forssa-asunnot Oy:lle, Forssan Yrityskehitys Oy:lle ja Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle konserniohjeen noudattaa yllä olevia valtuuston hyväksymiä ansiomenetyskorvauksen maksamista koskevia määräyksiä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 24.10.2022 § 303  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (ät) forssa.fi

 

Aiemmin annettua konserniohjetta on tarpeen tarkentaa vuosipalkkion suhteesta ansiomenetyskorvaukseen, koska palkkiosääntöä on tarkoitettu luettavaksi kokonaisuutena.

 

Palkkiosäännön 4 §:n mukaan kokousten ulkopuolella hoidetuista luottamustehtävistä maksetaan jäljempänä oleville luottamushenkilöille kokouspalkkion lisäksi seuraavat vuosipalkkiot:

 

Valtuuston puheenjohtaja   2.040€

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja  2.400 €

Valtuuston ja kaupunginhallituksen

varapuheenjohtajat       1.080€

Kaupunginhallituksen muu jäsen     960€

Jätelautakunnan,

tarkastuslautakunnan,

yhdyskuntalautakunnan,

sivistys-ja tulevaisuuslautakunnan,

ympäristölupalautakunnan

ja työllisyys-ja elinvoimalautakunnan

puheenjohtaja sekä

liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja 960 €

 

Myös yhtiöillä on käytössä vuosipalkkiot kokousten ulkopuolisten luottamustehtävien hoitamiseen.

 

Vuosipalkkio on ts. tarkoitettu korvaukseksi luottamustehtävien hoitamisesta kokousten ulkopuolisena aikana kuten epävirallista neuvotteluista, asioihin perehtymisestä tai edustustilaisuuksiin osallistumisesta. Kokouksiin ja virallisiin seminaareihin osallistumisesta puolestaan maksetaan kokouspalkkio ja tarvittaessa ansionmenetyskorvaus.Ansionmenetyskorvausta ei makseta kokousten ja virallisten seminaarien ulkopuolella hoidetuista luottamustehtävistä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa Forssa-asunnot Oy:lle, Forssan Yrityskehitys Oy:lle ja Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle konserniohjeen noudattaa yllä selostettuja periaatteita ansionmenetyskorvauksen maksamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.