Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 57



 

Vesihuoltoliikelaitoksen talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025

 

399/02.02.00/2022

 

VESIHLJK 24.08.2022 § 44 

 

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, p. (03) 4141 5570,

vesihuolto@forssa.fi

 

Kaupunginhallitus antaa ohjeet vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman laatimiseksi ja valtuuston tulee (KL 365/1995 13 §) päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista.

 

Kunnan talousarviossa tullaan asettamaan liikelaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, mutta myös liikelaitoksen johtokunnalla on mahdollisuus asettaa omia tavoitteitaan liikelaitokselle. Johtokunnan tavoitteista olisi hyvä pitää lähetekeskustelu ennen kuin talousarviotyö aloitetaan.

 

Johtokunta asetti kuluvalle talousarviovuodelle tavoitteeksi sidosryhmätutkimuksen valmistumisen, tutkimuksen tulosten käsittelyn ja mahdollisista jatkotoimista päättämisen. Tutkimuksella selvitettiin muualla toimivien vesihuoltolaitosten toimintamalleja ja hyviä käytänteitä sekä Forssan yrityselämän toiveita vesihuoltoliikelaitoksen toiminnasta. Sidosryhmätutkimusraportti on oheismateriaalina.

 

Esittelijän näkemyksen mukaan olisi hyvä järjestää vesihuollon kehittämispäivä, jossa voitaisiin purkaa ja jäsennellä sidosryhmätutkimuksen tulokset ja muodostaa suuntaviivoja tulevaan.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta keskustelee asiasta kokouksessa ja lähettää asian jatkovalmisteluun.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

VESIHLJK 28.09.2022 § 50 

 

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, p. (03) 4141 5570,

vesihuolto@forssa.fi

 

Vesihuoltoliikelaitos on käynyt konsernineuvottelut keskushallinnon kanssa 19.9.2022. Neuvotteluissa käytiin läpi vesihuoltoliikelaitoksen nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Talousarviotilanteesta kerrotaan tarkemmin kokouksessa. Talousarvion tulee olla käsiteltynä 14.10.2022 mennessä.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta keskustelee vesihuoltoliikelaitokselle määritettävistä toiminnan tavoitteista talousarviovuodeksi 2023 ja päättää lähettää asian jatkovalmisteluun.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

VESIHLJK 12.10.2022 § 57  

  

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, p. (03) 4141 5570,

vesihuolto@forssa.fi

 

Esityslistan julkaisuhetkellä talousarvion valmistelutyö on vielä kesken. Valmis talousarvioesitys esitetään johtokunnalle kokouksessa.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Forssan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyy kokoukselle esitetyn ehdotuksen Forssan vesihuoltoliikelaitoksen talousarvioksi vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2024 - 2025 edellyttäen, että Forssan kaupungin vesihuoltoliikelaitokselle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vahvistetaan ehdotuksen mukaisesti.

 

Käsittely Vesihuoltojohtaja kertoi kokoukselle, että talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2024 - 2025 sisältää taksankorotukset talousveden ja jäteveden käyttömaksuihin. Korotus on +7 % talousarviovuonna 2023 ja suunnitelmakaudet 2024 - 2025 on arvioitu 5 % vuosittaisilla korotuksilla. Korotuksilla varaudutaan yleisesti nouseviin käyttökustannuksiin erityisesti energian osalta.

 

Peruspääomakorvauksen määrä on 700 000 euroa vuosi sisältäen hyvitykset tukkuvesialennuksen osalta.

 

Investointisuunnitelma verkostosaneerauksen osalta on ohjeellinen. Kustannusten suuruus ja kohteet tarkentuvat talousarviovuoden kuluessa riippuen siitä, miten esimerkiksi tekninen toimi kohdentaa investointimäärärahojaan. Investointisuunnitelma sisältää talousarviovuodelle 2023 lainanottoa yhteensä 2 000 000 euroa. Lainalla on tarkoitus kattaa Porras-Forssa -siirtojohtolinjan ja Portaan Kellarimäen alueelle 1. vaiheessa tarvittavat vedenottokaivot sekä vedenkäsittely. Johtuen globaalista komponentti- ja materiaalipulasta on mahdollista, että hankkeelle talousarviossa varattu määräraha ei riitä. Siinä tilanteessa joudumme käsittelemään asiaa kesken talousarviovuoden ja mahdollisesti hakemaan investointivaltuutukseen korotusta.

Talousarvion laadinnan aikaan näyttää siltä, että vuodelle 2022 vahvistetusta 2 000 000 euron investointivaltuudesta jää käyttämättä noin 500 000 euroa johtuen Portaan vedenottamon ja vedenkäsittelylaitoksen rakennustyön jaksottumisesta ennakoidusta poikkeavalla tavalla. Tämäkin tarkentuu vuoden 2022 lopulla. Tarkoitus on, että kuluvana vuonna käyttämättä jäävä investointivaltuus haetaan käytettäväksi vuoden 2023 aikana.

 

On hyvä muistaa, että Portaan vedenottohankkeeseen kuuluu vielä 2. vaihe, jolloin alueella on tarkoitus muodostaa tekopohjavettä. Sen kustannukset tulevat olemaan myös varsin mittavat. Tämän hetken arvion mukaan samaa luokkaa, mitä 1. vaihe siirtojohtolinjoineen kustantaa, eli noin 3 000 000 euroa. 2. vaiheen vaatimat luvitukset voivat käynnistyä, kun 1. vaihe on valmis ja vedenotto on siltä osin vakiintunut. Myös investointikustannukset tulevat tarkentumaan.

 

Vesihuoltoliikelaitoksen toiminnalliset tavoitteet -lomake on laadittu huomioiden johtokunnan tahtotila ja ottaen huomioon vesihuoltoliikelaitoksen ydinliiketoiminta ja vesihuoltotoiminnan pitkäjänteinen luonne. 

 

Vesihuoltojohtaja antoi kokouksessa seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta:

 

  1. päättää nostaa talousveden ja jäteveden käyttömaksuja +7 % 1.1.2023 alkaen

  

  1. hyväksyy kokoukselle esitetyn ehdotuksen vesihuoltoliikelaitoksen talousarvioksi vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2024 - 2025 edellyttäen, että kaupungin vesihuoltoliikelaitokselle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vahvistetaan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 Kh:n edustaja Jouko Haonperä poistui kokousesta tämän asian käsittelyn kuluessa.

Ptk tark.