Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 69


 

 

Uusiutuvan energian käytön lisäämistä koskeva valtuustoaloite

 

491/00.01.02/2022

 

KV 03.10.2022 § 69  

  

Valtuutettu Emmi Lintonen luki allekirjoittamansa uusiutuvan energian käytön lisäämistä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Forssan kaupunkistrategiassa ekologinen järkivihreys tarkoittaa mm. ilmastonmuutosta hillitsevää ja kestävyyteen sitoutunutta Forssaa. Tämä edellyttää esimerkiksi päästöjen vähentämistä ja energiatehokkuutta, sekä energiatehokkaita investointeja. Kiertotaloustiekartan esiselvityksen osana toteutetussa työpajassa Forssan kaupungin roolia kuvattiin sanoilla vaikuttaja, mahdollistaja, kokoaja, rohkea edelläkävijä, innovaattori ja kokeilija sekä motivoija.

 

Nyt jos koskaan Forssan kaupungin tulee mahdollistaa kuntalaisille - asukkaille ja yrityksille - uusiutuvan energian käyttöönotto. Kestävyyteen sitoutuminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttää kuntalaisten mukaan ottamista. Nykyisessä sähkön hintatilanteessa on myös taloudellisesti tärkeää mahdollistaa lupakäytännöillä eri energiamuotojen käyttöä aina, kun sille ei ole kansallisessa lainsäädännössä tunnistettu esimerkiksi ympäristönsuojelullista estettä.

 

Ehdotamme osana kaupunkistrategian ja kestävyystavoitteiden päivitystä, että uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi päivitetään niitä koskevat lupaperiaatteet.

 

Lisätietoja uusiutuvan energian potentiaalista Kanta-Hämeessä:

https://hiilineutraalisuomi.fi/fi-fi/Paastot_ja_indikaattorit/Uusiutuvan_energian_potentiaali."

 

Valtuutettu Emmi Lintosen lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Suvi Aaltonen, Ritva Aho, Johanna Häggman, Sirkka-Liisa Ilvonen, Asta Jaakkola, Saara Jokinen, Kati Kaasalainen, Maija Kranni, Topias Kujala, Kaisa Lepola, Emmi Lintonen, Jari Marjamäki, Manu Mäkinen, Katariina Pohjalainen, Ville Sundell, Mikko Suomi, Matti Uutela, Pasi Vikman, Tapio Virtanen ja Janne Vuorenmaa sekä varavaltuutetut Riikka Kinnunen ja Kaija-Leena Niemi.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.