Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 59


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

KV 03.10.2022 § 59  

    

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 Valtuusto on kutsuttu koolle kuntalain 54 §:n ja hallintosäännön 87 §:n edellyttämällä tavalla. Kokouskutsu ilman asialuetteloa on jul­kaistu valtuuston 23.8.2021 päättämällä tavalla.

 

 Kuntalain 58 §:n 1 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saapuvilla.

 

 Jos valtuutettu ei esteen vuoksi voi hoitaa tointaan, hänen on viipymättä ilmoitettava tästä valtuuston puheenjohtajalle. Tämän ilmoituksen voi tehdä myös kaupungin keskushallinnon hallintopalveluihin.

 

Nimenhuudosta olivat poissa valtuutetut Sirkka-Liisa Anttila, Ilkka Joenpalo, Pia Kuparinen, Antti Lindvall, Pentti Mansikkamäki, Pekka Murtolahti, Mika Penttilä ja Tarja Rajahalme-Tahvanainen. Heidän tilalleen olivat saapuneet varavaltuutetut Miina Heikkilä, Kaija-Leena Niemi, Anu Sarin, Jaana Lähteenkorva, Eero Hirvikoski, Päivi Kallionpää, Riikka Kinnunen ja Ida-Sofia Viljanen.

 

 Pöytäkirjan tarkastajat

 

 Hallintosäännön 108 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa ko­kouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin, kuin pöytäkirjaa ei ole tarkastettu kokouksessa.

 

 Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Manu Mäkinen ja Tapio Nieminen (varalla Mika Penttilä ja Katariina Pohjalainen).

 

 Tämä pöytäkirja tarkastetaan 6.10.2022 ja pidetään yleisesti nähtävänä 7.10.2022.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto

 

  1. toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Manu Mäkisen ja Tapio Niemisen

 

  1. käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.