Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 261


Kuukausiraportti elokuu 2022

 

Elokuun toteutumaraportti

 

191/02.02.01/2022

 

KH 26.09.2022 § 261  

  

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (ät) forssa.fi

 

Kuukausiraportti sisältää elinvoimakatsauksen, henkilöstöraportin sekä tietoja talouden toteumasta ajalta 1.1. - 31.8.2022. Alla on selostettu toteuman keskeiset asiat elokuun loppuun mennessä. Suluissa esitetty luku tarkoittaa viime vuoden tilannetta.

 

Toimintakulut olivat 86,4 (82,6) miljoonaa euroa. Talousarvioon nähden kulut ovat toteutuneet 66,6 prosenttisesti, mikä on talousarvion tasaisen vauhdin mukainen toteuma. Kasvua viime vuodesta 4,6 prosenttia. Toimintatuotot olivat 13,8 (13,0) miljoonaa euroa ja toteuma on 66,5 prosenttia talousarviosta. Toimintakate oli -72,7 (-69,6) miljoonaa euroa. Toimintakatteen toteuma oli 66,6 prosenttia talousarviosta ja kasvu 4,4 prosenttia.

 

Verotilitykset ovat olleet 45,7 (44,7) miljoonaa euroa, mikä on 71,4 prosenttia talousarviosta. Erityisesti yhteisöveroa on kertynyt ennakoitua enemmän eli 4,8 (4,1) miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 16,5 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna. Yhteisöveroennuste on parantunut vuoden aikana, koska valmistuvan verotuksen 2021 ennakkotiedot ovat aiempia ennusteita paremmat. Samalla verohallinto on nostanut kuluvan vuoden maksuunpantavia ennakkoveroja. Kunnallisverokertymä on ollut 38,6 (38,1) miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 1,3 prosentin kasvua. Kaupungin kunnallisverokertymän kasvu on hieman tasaantunut hyvän alkuvuoden jälkeen. Koko maan tasolla kuntaliitto on nostanut kunnallisveroennusteitaan kasvaneen palkkasumman mukaisesti. Lisäksi kasvanut inflaatio nostaa eläketuloja, mutta olennaisesti vasta ensi vuonna.

 

Toimintakate on toteutunut suunnitellusti, mutta verotulokertymä on suunniteltua parempi ja sen vuoksi koko vuoden tuloksen voi ennakoida muodostuvan talousarviota paremmaksi.

 

Elokuun kuukausiraportti on liitteenä.

 

Esittelijä KaupunginjohtajaJari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee liitteenä olevan elokuun kuukausiraportin tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.