Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 271


Arviointikertomus 2021

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

8/02.02.02/2022

 

 

 

 

 

 

TARLA 07.06.2022 § 52 

 

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto on hyväksynyt, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi lautakunta tutustuu painopistejaotuksen mukaisesti kaupunkiorganisaation palvelutoimintaan pyrkien varmistamaan sen taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2022.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 20.06.2022 § 42 

 

 

Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee liitteenä olevan arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2022.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan ehdotuksen.

 

 

Valtuutetut Sirkka-Liisa Anttila ja Ilkka Joenpalo poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen. Sirkka-Liisa Anttilan tilalle kokoukseen saapui varavaltuutettu Päivi Kallionpää.

 

 

 

KH 26.09.2022 § 271  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (ät) forssa.fi

 

Tarkastuslautakunta on hallituksen, keskushallinnon ja keskusvaalilautakunnnan osalta esittänyt seuraavat suositukset vuoden 2021 arviointikertomuksessaan:

 

Hallitus ja keskushallinto

 

  1. Toivomme, että hallitus jatkossa arviointikertomusta koskevissa lausunnoissaan yksilöi selkeästi toimet, joiden avulla se pyrkii korjaamaan havaitut ongelmat.

 

Toimenpide: Kaupunginhallitus kiinnittää asiaan huomiota ja pyrkii jatkossa toimimaan suosituksen mukaisesti.

 

  1. Toivomme, että merkittävissä päätöksissä, kuten kaupungin talousarvio, tarvittavat materiaalit toimitettaisiin hyvissä ajoin päättäjille asianmukaista perehtymistä varten.

 

Toimenpide: Kaupunginhallitus noudattaa kaupunginvaltuuston 5.9.2022 § 55 hyväksymää talousarvioprosessin aikataulua ja merkittävät päätösasiat tuodaan keskusteluun hyvissä ajoin mm. valtuustoseminaarien yhteydessä.

 

Keskusvaalilautakunta

 

  1. Kokousten pöytäkirjat pitäisi olla saatavilla helposti internetistä muiden lautakuntien tavoin.

 

Toimenpide: Keskusvaalilautakunta päättää pöytäkirjojen julkaisemista internetissä.

 

Lautakuntien, liikelaitoksen ja konserniyhtiöiden osalta on tarkoituksenmukaista pyytää asianomaisilta tahoilta lausunnot heitä koskevista suosituksista, jotta mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet voidaan riittävästi yksilöidä ja koostaa niiden pohjalta koko kaupunkiorganisaation kattava vastine arviointikertomukseen valtuustolle tiedoksi saatettavaksi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen arviointikertomuksen ja antaa omalta osaltaan yllä selostetun vastineen vuoden 2021 arviointikertomukseen.

2. pyytää lautakunnilta, liikelaitokselta ja konserniyhtiöiltä vastineet arviointikertomukseen lokakuun loppuun mennessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.