Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 259


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

KH 26.09.2022 § 259  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 Tämä kaupunginhallituksen kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön määräyksen ja kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

 Kaupunginhallitus on päätösvaltainen kuusijäsenisenä.

 

 Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen­sä kokoukseen. Tämän kutsun hoitamisen voi antaa myös kaupungin keskushallinnon hallintopalvelujen tehtäväksi.

 

Pöytäkirjan tarkastajat

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei hallitus ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Sirkka-Liisa Anttila ja Emmi Lintonen (varalla Jari Marjamäki ja Lotta Saarenmaa).

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 29.9.2022.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei kaupunginhallitus toisin päätä.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

  1. toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Sirkka-Liisa Anttila ja Emmi Lintonen

 

  1. käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Käsittely Puheenjohtaja Mika Penttilä oli poissa kokouksesta. Ensimmäinen varapuheenjohtaja Emmi Lintonen toimi puheenjohtajana.

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Jari Marjamäen ja Lotta Saarenmaan.

3. päätti käsitellä pykälän 262 heti järjestäytymispykälän 259 jälkeen. Lisäksi esittelijä ilmoitti vetävänsä pykälät 264 ja 266 pois listalta. Nämä muutokset huomioiden asiat päätettiin käsitellä esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

 

 Jäsen Sirkka-Liisa Anttila saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

 

 Tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus piti tauon klo 17.09 - 17.51. Tauon aikana BDO Oy:stä Alpo Ronkainen oli etäyhteydellä erityisasiantuntijana klo 17.09 - 17.26 ja Forssan Yrityskehitys Oy:stä toimitusjohtaja Riikka Riihimäki paikalla klo 17.27 - 17.51. Valtuuston puheenjohtaja Kaisa Lepola oli läsnä etäyhteydellä tauon aikana klo 17.09 - 17.26 BDO:n esittelyn ajan.