Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 69


 

Muutos kotona työskentelevien perhepäivähoitajien kustannuskorvauksiin 1.7.-31.12.2022

 

96/01.02.00.00/2022

 

SITLA 30.08.2022 § 69  

  

Valmistelija Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen, puh. 050 5640 008, tiina.kemppainen(ät)forssa.fi

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES (2020-2021) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n mukaan omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti. Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta päätti kokouksessaan 22.2.2022 (§ 18) em. kustannuskorvauksista vuodelle 2022 Suomen Kuntaliiton suositusten mukaisesti.

 

Johtuen kuluvana vuonna tapahtuneesta perhepäivähoidon kustannuksiin vaikuttaneista hintojen korotuksista Kuntaliitto julkaisi 17.8.2022 yleiskirjeen 6/2022, jossa muutetaan aiemmin kuluvalle annettuja ko. kustannuskorvausten tasoon liittyviä suosituksia ajalle 1.7.-31.12.2022. Ko. kirjeessä aiemmin annetun suosituksen korvaushintoja korotetaan ensimmäisen puolen vuoden hinnoista toteutuneen Tilastokeskuksen julkaiseman Kuluttajahintaindeksin perusteella alla olevan taulukon mukaisesti (suluissa mainittu aiemmin annettu suositus).

KUSTANNUS

SUOSITUS

ALLE KOULUIKÄINEN LAPSI

SUOSITUS

KOULULAINEN

aamiainen tai välipala tai iltapala, €/ateria

0,83 (0,76)

1,08 (0,99)

lounas tai päivällinen, €/ateria

1,97 (1,80)

2,56 (2,33)

muu kustannus, €/pv

1,97 (1,88)

1,97 (1,88)

Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen.

 

Muilta osin aiemmin kuluvalle vuodelle annettua suositusta ei ole muutettu.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta päättää, että kotona työskentelevien perhepäivähoitajien kustannuskorvauksia korotetaan esittelytekstissä ja alla päätösesityksessä kirjatusti ajalla 1.7.-31.12.2022 Kuntaliiton 17.8.2022 antamien suositusten mukaisesti:


                                         alle kouluikäinen lapsi    koululainen

aamiainen tai välipala
tai iltapala, €/ateria              0,83                         1,08

lounas tai päivällinen,
€/ateria                1,97                                   2,56

muu kustannus, €/pv           1,97                         1,97

 

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.