Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 240


 

Vakuutuksia koskeva tarjouskilpailu

 

428/02.08.00/2022

 

 

 

 

 

KH 30.05.2022 § 175 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (ät) forssa.fi

 

Kaupungin riskienhallintapolitiikan mukaan kaupunkikonsernin vakuutukset kilpailutetaan säännöllisesti. Kaupungin riskien-hallintaryhmä on yhdessä vakuutusmeklaritoimisto Novum Oy:n kanssa analysoinut nykyisen vakuutusturvan ja laatinut analyysin pohjalta tarjouspyynnön kaupungin vakuutuksista. Tarjouspyyntö koskee kaikkia muita kaupungin vakuutuksia paitsi hallinnon vastuuvakuutusta, josta on jo olemassa tarkoituksenmukainen ja äskettäin uusittu vakuutus. Konserniyhtiöt ovat myös analysoineet vakuutusturvansa vakuutusmeklarien avustuksella ja osallistuvat yhteiskilpailutukseen parhaaksi katsomallaan tavalla.

 

Tarjouspyyntöluonnoksessa kaupungin vakuutusturva on jaettu kahteen osaan ja tarjouksia pyydetään osatarjouspyyntönä. Osat ovat:

 

Osatarjous 1: Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus + vapaaehtoiset henkilövakuutukset

Osatarjous 2: Omaisuuden vakuutukset, toiminnan vakuutukset ja liikenne- ja ajoneuvovakuutukset

 

Vakuutusten hankinnan suunniteltu aikataulu on seuraava:

 

Kaupunginhallitus käsittelee tarjouspyynnön kokouksessa 30.5.2022. Tarjouspyyntö julkaistaan Hilma-ilmoituskanavassa ennen juhannusta. Tarjousten jättöpäivä on elokuun puolivälissä siten, että tarjousvertailu ja hankintapäätös voidaan käsitellä kaupunginhallituksessa elo-syyskuun vaihteessa. Hankintapäätös on lainvoimainen syyskuun aikana ja koska nykyisen vakuutusturvan irtisanomisaika on kolme kuukautta, uudet vakuutukset voivat tulla voimaan 1.1.2023.

 

Kokouksen oheisaineistona ovat vakuutusmeklarin analyysi nykyisestä vakuutusturvasta ja suositukset, tarjouspyyntöluonnos sekä tarjouspyyntöluonnoksen muutokset nykyiseen vakuutusturvaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin järjestävän vakuutuksia koskevan tarjouskilpailun tarjouspyyntöluonnoksen mukaisena ja antaa talousjohtajalle oikeuden tehdä tarjouspyyntöön pieniä teknisluonteisia korjauksia ennen tarjouspyynnön julkaisua. 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 29.08.2022 § 240  

  

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (ät) forssa.fi

 

Vakuutusten hankintaprosessi on edennyt suunnitellusti.

Hankintamenettelynä kilpailutuksessa oli avoin menettely. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016).

 

Forssan kaupungin vakuutusten hallinnointi on hoidettu yhteistyössä Novum Oy:n kanssa ja heille on annettu toimeksianto kilpailuttaa eri vakuutuslajit.

 

Tarjouspyyntö julkaistiin Hilma hankintakanavassa 2.6.2022 (numero 403669) ja tarjoukset tuli jättää 8.8.2022 kello 12.00 mennessä. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Pohjola Vakuutus Oy, Fennia Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Lähitapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Protector Forsikring ASA ja If vahinkovakuutus Oyj.

 

Tarjoukset avattiin 8.8.2022 ja tästä laadittiin avauspöytäkirja, jossa todettiin kaikkien tarjoajien täyttäneen kelpoisuusehdot sekä kaikkien tarjousten olleen tarjouspyynnön mukaisia. Kaikki tarjoukset täyttävät asetetut kelpoisuusvaatimukset sekä tarjouspyynnössä määritellyt palvelu- ja laatuvaatimukset.

 

Tarjousten perusteella tehtiin tarjousten arviointimenettely tarjouspyynnön valintaperusteiden mukaisesti, jonka perusteella If vahinkovakuutus Oyj tekemä tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin osatarjous 1:n sekä osatarjous 2:n osalta. Tarjousten arviointimenettely on esityslistan liitteenä (LIITE 1).

 

Kokonaistaloudellisesti edullisimpien tarjousten arvioitu vuosikustannus on noin 134 000 euroa, mikä tarkoittaa noin 177 000 euron säästöä ensimmäisen vuoden vakuutusmaksuihin nykyisiin vakuutussopimuksiin verrattuna. Jatkossa kaupungin oma vahinkokehitys vaikuttaa oleellisesti vakuutusmaksuihin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hankkia kaupungin vakuutusturvan tarjouskilpailussa kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset tehneeltä If vahinkovakuutus Oyj:ltä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.