Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 244


 

Hallintosäännön muuttaminen

 

358/00.01.01/2020

 

KH 29.08.2022 § 244  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (ät) forssa.fi

 

Keskushallinnon virkarakenteessa on tapahtunut muutoksia: henkilöstöpäällikön virka on lakkautettu ja on perustettu hallintojohtajan virka. Lisäksi kaupunginsihteerin virka on tullut avoimeksi. Näistä muutoksista johtuen tehtäväjakoa on ollut tarpeen miettiä nykyhetkeen sopivaksi. Organisaatiorakenteen ja tehtäväjaon kehittäminen jatkuu edelleen, kun suunnitellaan avoimeksi tulleen viran täyttöä. Keskusteluissa on todettu, että nykyisessä tilanteessa tarkoituksenmukaisinta on, että hallintojohtaja toimii jatkossa keskushallinon toimialajohtajana kaupunginjohtajan asemasta, jolloin organisaatiorakenne on yhdenmukainen muihin toimialoihin nähden.

 

Edellä selostetun perusteella ja täyttämättä olevasta kaupunginsihteerin virasta johtuen ehdotetaan seuraavia muutoksia hallintosääntöön (poistettavat yliviivattu, lisättävät kursiivilla):

 

§ 18Toimialojen ja liikelaitoksen organisaatio ja tehtävät

 

Keskushallinnon toimiala

 

Keskushallinnon toimialaan kuuluvat hallintopalvelujen, talouspalvelujen ja henkilöstöpalvelujen palvelualueet. Kaupunginjohtaja Hallintojohtaja johtaa koko keskushallintoa. Kaupunginsihteeri Hallintojohtaja johtaa hallintopalvelujen palvelualuetta, talousjohtaja talouspalvelujen palvelualuetta ja halllintojohtaja henkilöstöpalvelujen palvelualuetta.

 

§ 19 Toimialajohtajat

 

Keskushallinnon toimialaa johtaa kaupunginjohtaja hallintojohtaja. Sivistys- ja tulevaisuuspalveluiden toimialaa johtaa sivistysjohtaja Teknisen ja ympäristötoimen toimialaa johtaa tekninen johtaja

 

§ 31 Toimivalta päättää asiakirjan antamisesta

 

Valtuuston asiakirjoja koskevat tietopyynnöt ratkaisee kaupunginsihteeri hallintojohtaja. Toimielin voi päättämässään laajuudessa siirtää asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

 

§ 150 Asiakirjojen allekirjoittaminen

 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirjanotteen todistaa oikeaksi puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, kaupunginarkistonhoitaja, hallintojohtaja, kaupunginsihteeri, hallintopalvelujen palvelualueen toimistosihteeri tai hallintosihteeri.

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjanotteen todistaa oikeaksi puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, kaupunginarkistonhoitaja, hallintojohtaja, kaupunginsihteeri, hallintopalvelujen palvelualueen toimistosihteeri tai hallintosihteeri.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle edellä esitetty muutosten tekemistä hallintosääntöön siten, että muutokset astuvat voimaan 19.9.2022.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.