Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 58


 

 

Kyberturvallisuutta koskeva valtuustoaloite

 

437/07.01.00/2022

 

KV 05.09.2022 § 58  

  

Valtuutettu Ville Sundell luki allekirjoittamansa kyberturvallisuutta koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Kyberturvallisuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Kaupunki on tietoturvariskit osaltaan hyvin hoitanutkin: ensin osaavalla IT-väellä, ja tulevaisuudessa Tiera-ulkoistuksella. Mutta vanhan IT-viisauden mukaan suurin tietoturvariski on kuitenkin käyttäjä itse. Tämä suurin riski on jäänyt käsittelemättä.

 

Luottamushenkilöt käyttävät toimessaan viestintä- ja tiedonjakotapoja joita Forssan kaupunki ei virallisesti käytä. Näistä esimerkkeinä WhatsApp ja Facebook Messenger. Sen lisäksi, että kaupunki ei ole hyväksynyt näitä työkaluja turvalliseen tiedonvälitykseen, näiden käyttäminen ei useinkaan ole tietosuoja-asetusten mukaista. Tästä syystä esimerkiksi Helsingin kaupungin tietosuojatyöryhmä onkin kieltänyt mm. WhatsAppin käytön sekä sisäisessä- että ulkoisessa viestinnässä.

 

Kommunikaatio myöskin usein hoidetaan henkilökohtaisilla laitteilla joiden ohjelmistosta ja turvallisuudesta kaupunki ei vastaa.

 

Nämä tekijät yhdessä muodostavat selkeän turvallisuusuhan.

 

Me allekirjoittaneet ehdotammekin, että tätä ongelmaa ratkottaisiin kahdesta kulmasta:

 

Kaupunki antaisi ohjeistuksen sekä ulkoisesta- että sisäisestä viestinnästä vain kaupungin ylläpitämillä laitteilla, kaupungin hyväksymillä viestintätavoilla.

 

Hallintosäännössä määrättäisiin toimielinten kommunikaatio tapahtumaan vain kaupungin hyväksymillä viestintätavoilla.

 

Kyberuhat ovat totta, ja niihin on varauduttava nyt, myös meidän käyttäjien."

 

Valtuutettu Ville Sundellin lisäksi aloitteessa oli mukana valtuutettu Maija Kranni.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.