Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 28.06.2022/Pykälä 60


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

SITLA 28.06.2022 § 60  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjan tarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Kati Kaasalainen ja Päivi Kallionpää.

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 30.6.2022.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

 

Päätösehdotus Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Kati Kaasalaisen ja Päivi Kallionpään, sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Päivi Kallionpään ja Sami Mattilan, sekä päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.