Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 45


 

 

Äänestysalueet

 

266/00.00.00.00/2022

 

 

KH 16.05.2022 § 162 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, p. 03 4141 5269, matti.pietila (ät) forssa.fi

 

Vaalilain 8 §:n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto.

 

Vaalilain mukaan äänestysalueista tehty päätös tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa. 

 

Vaalilain mukaan äänestysalueista tehtyä päätöstä, josta on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle, noudatetaan hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. 

 

Forssan kaupungin äänestysalueet ovat vaalipäivän äänestyspaikkoineen nykyään seuraavat: 1. äänestysalue (Teatteritalo) 2. äänestysalue (Heikan koulu) 3. äänestysalue (Talsoilan koulu) 4. äänestysalue (Kaupungintalo) 5. äänestysalue (Kuhalan koulu) 6. äänestysalue (Koijärven koulu ja päiväkoti) ja 7. äänestysalue Tölön koulu).

 

Kokouksessa 4.6.2018 (137 §) valtuusto hyväksyi Kuhalan ja Tölön koulujen sekä Kurjenpesän ja Taikatuulen päiväkotien toimintojen kokoamisen nämä toiminnot ja liikuntasalin käsittävään Tölön koulun viereiselle tyhjälle tontille rakennettavaan monitoimikeskukseen. Monitoimikeskus on sittemmin nimetty Akvarelliksi.

Akvarellin on määrä valmistua koulujen kuluvan vuoden syyslukukauden alkuun mennessä.

 

Akvarellin koulun korvaama viidennen äänestysalueen äänestyspaikkana oleva Kuhalan koulu jää tyhjilleen. Akvarellin vierestä puretaan seitsemännen äänestysalueen äänestyspaikkana oleva Tölön koulu. Akvarellin valmistumisen myötä on tarpeen muuttaa äänestysaluejakoa vuoden 2023 alusta alkaen. Tämä ehdotetaan tehtäväksi niin, että 5. ja 7. äänestysalue yhdistetään. Kaupunginhallitus määrää äänestysalueiden vaalipäivän äänestyspaikat. Monitoimikeskus Akvarelli on tarkoituksenmukaista määrätä yhdistetyn viidennen äänestysalueen vaalipäivän äänestyspaikaksi.

 

Äänestysalueiden muutokset pitää saada hyväksytyiksi niin, että muutokset ovat voimassa vuodenvaihteessa ja siten ensi vuonna toimitettavissa seuraavissa vaaleissa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto

1. muuttaen nykyisin voimassa olevia äänestysalueita yhdistää seitsemännen äänestysalueen viidenteen äänestysalueeseen 1.1.2023 alkaen

2. toteaa äänestysalueiden olevan todennäköisine vaalipäivän äänestyspaikkoineen muutoksen jälkeen seuraavat: 1. äänestys-alue (Teatteritalo), 2. äänestysalue (Heikan koulu), 3. äänestys-alue (Talsoilan koulu), 4. äänestysalue (Kaupungintalo) 5. ää-nestysalue (Monitoimikeskus Akvarelli ja 6. äänestysalue (Koijär-ven koulu ja päiväkoti).

 

Käsittely Keskustelun kuluessa useissa puheenvuoroissa ehdotettiin, ettei kaupunginhallitus ehdota valtuustolle äänestysalueiden yhdistämistä ja että kaupunginjohtajan ehdotuksen ensimmäinen kohta siten hylätään. Päätettyään keskustelun ja tiedusteltuaan asiaa puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen olleen asiasta yksimielinen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto toteaa äänestysalueiden olevan todennäköisine vaalipäivän äänestyspaikkoineen seuraavat:

1. äänestysalue (Teatteritalo)
2. äänestysalue (Heikan koulu)
3. äänestysalue (Talsoilan koulu)
4. äänestysalue (Kaupungintalo)
5. äänestysalue (Urheilutalo Feeniks)
6. äänestysalue (Koijärven koulu ja päiväkoti)
7. äänestysalue (Monitoimikeskus Akvarelli)

 

 

KV 20.06.2022 § 45  

  

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto toteaa äänestysalueiden olevan todennäköisine vaalipäivän äänestyspaikkoineen seuraavat:

1. äänestysalue (Teatteritalo)
2. äänestysalue (Heikan koulu)
3. äänestysalue (Talsoilan koulu)
4. äänestysalue (Kaupungintalo)
5. äänestysalue (Urheilutalo Feeniks)
6. äänestysalue (Koijärven koulu ja päiväkoti)
7. äänestysalue (Monitoimikeskus Akvarelli)

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

Ptk tark.