Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 43


 

 

Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle myönnettävä pääomalaina

 

323/02.05.03/2022

 

 

KH 13.06.2022 § 196 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (ät) forssa.fi

 

Forssan kaupungin tytäryhtiö Loimijoen Kuntapalvelut Oy hakee Forssan kaupungilta 500 000 euron pääomalainaa yhtiön oman pääoman vahvistamiseksi ja seudullisen elinvoiman sekä yhtiön kilpailukyvyn takaamiseksi. Pääomalainan avulla yhtiö pystyy in-vestoimaan omaan kilpailukykyynsä ja siten menestymiseensä markkinaosuuksien kasvattamisessa. Yhtiön osakkeenomistajat ovat lisääntymässä, mutta yhtiön on tarkoitus jatkossakin pysyä kaupungin tytäryhtiönä.

 

Pääomalaina on keino kasvattaa yhtiön omaa pääomaa etenkin silloin, jos omaa pääomaa ei ole mahdollista lisätä esimerkiksi kasvattamalla nopeasti yhtiön tekemää voittoa. Pääomalainan vaihtoehtona oman pääoman vähentymistilanteissa on varojen sijoittaminen pysyvästi omaan pääomaan, kuten osakepääoman lisääminen. Osakepääoman lisäämisestä ei kuitenkaan luonnol-lisesti muodostu takaisin maksettavaa lainaa, vaan se on pysyvä sijoitus esimerkiksi osakkaiden varoista yhtiön varoihin.

 

Pysyvä sijoitus yhtiön omaan pääomaan ilman palautusvelvolli-suutta ei ole kaikissa tilanteissa sopivin tai toivottu vaihtoehto. Pääomalainasopimuksen tekeminen voikin sopia yhtiön tilantee-seen tätä paremmin. Pääomalaina on usein myös tätä nopeampi keino reagoida oman pääoman muutoksiin kuin esimerkiksi osa-kepääoman lisääminen. Pääomalainaa voidaan myöhemmin velkojan suostumuksella muuntaa esimerkiksi osakepääoman li-säämisen maksuksi tai sijoitetuksi vapaaksi omaksi pääomaksi. Jos pääomalainan velkojana on yhtiön omistaja tai hallituksen jäsen itse, käytännössä tämä käy helposti.

 

Osakeyhtiölain 12 luvun mukaan sopimus pääomalainasta on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksen mukaan lainan pääoma saadaan palauttaa ja korkoa saadaan maksaa vain siltä osin, kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän ta-seen mukaisen tappion määrän. Pääomalaina esitetään vieraan pääoman taseryhmässä omana eränään, mutta tehtäessä laskelmaa oman pääoman riittävyydestä pääomalaina rinnastetaan omaan pääomaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan sijainen, talousjohtaja Timo Finning,
p. 040 669 4775

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuuston hyväksyvän, että kaupunki myöntää Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle 500 000 euron pääomalainan, sekä oikeuttavan kaupunginhallituksen hyväksymään kaupungin ja yhtiön välisen pääomalainasopimuksen.

 

Käsittely Kaupunginhallituksen jäsen Sirkka-Liisa Anttila poistui kokouksesta ja valtuuston toinen varapuheenjohtaja Pekka Murtolahti saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn kuluessa. Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Merja Ylipaavalniemi oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tätä asiaa käsiteltäessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. Lisäksi kaupunginhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa heti päätöksenteon jälkeen.

 

 

KV 20.06.2022 § 43  

  

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy kaupungin myöntävän Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle 500 000 euron pääomalainan sekä oikeuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään kaupungin ja yhtiön välisen pääomalainasopimuksen.

 

Käsittely Valtuutettu Irmeli Vinnikainen ja varavaltuutettu Kristiina Halonen ilmoittivat olevansa Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n hallituksen jäseninä esteellisiä ja vetäytyvänsä asian käsittelystä. He poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Varavaltuutettu Jukka Nummelin osallistui tämän asian kohdalla Kristiina Halosen tilalla kokoukseen.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

Ptk tark.