Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 41



 

 

Vuoden 2021 tilinpäätös

 

8/02.02.02/2022

 

 

KH 11.04.2022 § 124 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning (ät) forssa.fi

 

Kuntalain mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja rahoituslaskelman sekä liitetiedot. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelemiseksi. Tilikauden tulos tarkoittaa tuloslaskelman tulosta ennen varaus- ja rahastosiirtoja. Kirjaimellisesti tuloksen käsittely on ylijäämäisen tuloksen siirtämistä taseen vapaaehtoiseen varaukseen, rahastoon tai tilikauden ylijäämätilille.

 

Kaupungin vuoden 2021 toimintakulut olivat 120 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 17,8 miljoonaa euroa. Verotulot olivat 64,1 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuodesta 4,2 %. Valtionosuuksia kertyi 46,7 miljoonaa euroa, ja laskivat edellisvuodesta 3,4 %. Vertailuvuoden valtionosuuksiin sisältyy 4 miljoonan euron korotukset peruspalvelujen valtionosuuksiin koronatukena valtiolta. Vuoden 2021 osalta vastaavaa valtionosuuksien korotusta ei ollut, vaan koronatuet maksettiin pääosin Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymälle. Toimintakate oli -102,1 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta oli 3,5 %. Vuosikate oli 8,3 miljoonaa euroa eli 501 euroa asukasta kohden. Vuonna 2020 vuosikate oli 10,9 miljoonaa euroa eli 647 euroa asukasta kohden.

 

Tilikauden tulos oli 2,2 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 0,9 miljoonaa euroa. Tilinpäätös sisältää 1,4 miljoonan euron investointivarausten tekemisen. Investointivarauksilla varaudutaan liikuntapaikkakiinteistöjen peruskorjauksiin ja liikenneympyrän rakentamiseen.

 

Kaupungin investointimenot olivat 17,7 miljoonaa euroa, josta Akvarellin osuus oli 13,0 miljoonaa euroa. Akvarellin kokonaiskustannusarvio on 24,2 miljoonaa euroa ja sen rakentaminen jatkuu vuonna 2022.

 

Kaupungin lainamäärä vuoden 2021 lopussa oli 40,2 miljoonaa euroa ja konsernin 61,6 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä asukasta kohden oli 2 425 euroa ja konsernin 3 716 euroa.

 

Kaupungin tilinpäätös 2021 on liitteenä. Tilinpäätöksestä laaditaan erillinen mediatiedote.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuuston päättävän seuraavaa:

1. Valtuusto hyväksyy, että tilikauden tulos 2.183.427,05 euroa käsitellään kaupungin ja liikelaitoksen erilliskirjanpidossa seuraavasti:

Liikuntatilojen peruskorjaukseen tehdään 800.000 euron ja Puistolinnan liikenneympyrään 600.000 euron investointivaraus.

Kaupungin tehtyä poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaan 70.646,53 euroa, ja Forssan vesihuoltoliikelaitoksen tehtyä poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaan 17.847,73 euroa. Tilikauden ylijäämä 871.921,31 euroa kirjataan siten, että Forssan vesihuoltoliikelaitoksen tilikauden ylijäämään kirjataan 489.803,84 euroa ja että kaupungin tilikauden ylijäämään kirjataan 382.117,47  euroa.

2. Samalla valtuusto hyväksyy vuoden 2021 talousarvion määrärahojen ylitykset tilinpäätöskirjan Talousarvion toteutuminen -kohdassa esitetyn mukaisesti.


Lisäksi kaupunginhallitus allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja antaa tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuustolle käsiteltäväksi.

Vielä kaupunginhallitus oikeuttaa talousjohtajan tarvittaessa tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ennen sen tuloa valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

TARLA 19.05.2022 § 44 

 

Tilintarkastaja esittelee tilintarkastuskertomuksen vuoden 2021 tilintarkastuksesta. Tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta 2021. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2021 liitetään pöytäkirjaan.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1. päättää merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi

2. saattaa tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 valtuustolle tiedoksi

3. ehdottaa, että valtuusto hyväksyy tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021

4. ehdottaa, että valtuusto myöntää kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021.

 

Käsittely Talousjohtaja Timo Finning esitteli kokouksessa kaupungin vuoden 2021 tilinpäätöstä. Tilintarkastaja Minna Ainasvuori esitteli vuoden 2021 tilintarkastuskertomuksen.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 20.06.2022 § 41  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

Valtuusto

1. hyväksyy, että tilikauden tulos 2.183.427,05 euroa käsitellään kaupungin ja liikelaitoksen erilliskirjanpidossa seuraavasti:

Liikuntatilojen peruskorjaukseen tehdään 800.000 euron ja Puistolinnan liikenneympyrään 600.000 euron investointivaraus.

Kaupungin tehtyä poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaan 70.646,53 euroa, ja Forssan vesihuoltoliikelaitoksen tehtyä poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaan 17.847,73 euroa. Tilikauden ylijäämä 871.921,31 euroa kirjataan siten, että Forssan vesihuoltoliikelaitoksen tilikauden ylijäämään kirjataan 489.803,84 euroa ja että kaupungin tilikauden ylijäämään kirjataan 382.117,47  euroa.

2. Samalla valtuusto hyväksyy vuoden 2021 talousarvion määrärahojen ylitykset tilinpäätöskirjan Talousarvion toteutuminen -kohdassa esitetyn mukaisesti.

Tarkastuslautakunta:

Valtuusto

1. merkitsee liitteenä olevan tilintarkastuskertomuksen tiedoksi

2. hyväksyy tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021

3. myöntää kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021.
  

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ja tarkastuslautakunnan ehdotukset.

 

 

Ptk tark.