Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 181


 

Hevosopisto Oy:n varsinainen yhtiökokous

 

293/00.00.01/2022

 

KH 30.05.2022 § 181  

  

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, puh. 03 4141 5269, matti.pietila (ät) forssa.fi

 

Hevosopisto Oy:n osakkaat on kutsuttu 10.6.2022 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouksen aiheina ovat varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus, tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen, tilikauden voittoa tai tappiota koskevat toimenpiteet, hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuvapaus, hallituksen puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta sekä tarvittaessa tilintarkastajan valinta.

 

Tilinpäätöstä ei ole toimitettu kokouskutsun mukana. Se jaettaneen vasta kokouksessa.

 

Kaupungin yhtiökokousedustajana on viimevuosina ollut kaupun- ginjohtaja Jari Kesäniemi. Hän on nyt estynyt osallistumaan. Yhtiökokousedustajaksi ehdotetaan nimettäväksi talousjohtaja Timo Finning. 

 

Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi on ollut kaupungin edustajana yhtiön hallituksessa. Hänen ehdotetaan jatkavan hallituksen jäsenenä. Tähän mennessä kaikille yhtiön hallituksen jäsenille ei ole valittu varajäseniä. Osakkeenomistaja on kuitenkin voinut ehdottaa varajäsenen valintaa nimeämälleen hallituksen jäsenelle. Jos yhtiökokous päätyisi valitsemaan kaikille hallituksen jäsenille varajäsenet, kaupunginjohtajan varajäseneksi ehdotettaisiin valittavaksi sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5262

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. nimeää kaupungin yhtiökokousedustajaksi talousjohtaja Timo Finningin sekä antaa hänelle toimiohjeeksi ehdottaa kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen valitsemista hallituksen jäseneksi ja tarvittaessa sivistysjohtaja Jarmo Pynnösen valitsemista hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa heti päätöksenteon jälkeen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

Ptk tark.