Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 160


 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n hallintoon nimettävät kaupungin edustajat

 

235/00.00.01/2022

 

KH 16.05.2022 § 160  

  

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, p. 03 4141 5269, matti.pietila (ät) forssa.fi

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajia ovat Akaan, Forssan, Huittisten, Loimaan, Sastamalan ja Someron kaupungit sekä Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Oripään, Punkalaitumen, Säkylän, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kunnat. Yhtiön omistajia on 16. Forssan kaupunki on yhtiön suurin omistaja ja kotipaikka.

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy toteuttaa omistajakunnilleen jätelaissa säädettyä jätehuollon palvelutehtävää. Omistajakunnat ovat siirtäneet jätehuollon palvelutehtävänsä yhtiölle, mutta ne vastaavat palvelutehtävän hoitamisesta edelleen jätelain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti.

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tämän vuoden varsinainen yhtiökokous pidetään 24.5.2022.  

 

Kokouksessa mm. hyväksytään tilinpäätös sekä valitaan hallituksen jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi. Yhtiökokouskutsu ja yhtiön tilinpäätös ovat oheisaineistona.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain nojalla kuntaenemmistöisen yhtiön luottamushenkilöistä koostuvassa johto- tai hallintoelimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jos ei erityisistä syistä muuta johdu. Kummankin sukupuolen edustajia tulee olla vähintään 40 prosenttia. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Osakkeenomistajien noudattaman paikkavuorottelun mukaan Forssan kaupungilla on yhtiön hallituksessa kaksi jäsentä varajäsenineen.

 

Kaupunginhallitus nimeää kaksi hallituksen jäseniksi valittavaa ehdokasta ja kaksi heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittavaa ehdokasta. Nykyisin hallituksen varsinaisia jäseniä ovat Ilkka Joenpalo ja Minna Penttilä. Minna Aaltonen on Ilkka Joenpalon henkilökohtainen varajäsen ja Tapio Virtanen Minna Penttilän henkilökohtainen varajäsen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. nimeää kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä viranhaltijan kaupungin edustajaksi Loimi-Hämeen jätehuolto Oy:n vuoden 2022 varsinaiseen yhtiökokoukseen

2. antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen hyväksyä yhtiön tilinpäätös, myöntää yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapaus sekä valita kaupunginhallituksen nimeämät ehdokkaat yhtiön hallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen

3. nimeää kaksi yhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittavaa ehdokasta ja kaksi heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittavaa ehdokasta, jotka varsinaisessa yhtiökokouksessa valitaan yhtiön hallitukseen vuoden 2023 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestäväksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen ja nimesi Ilkka Joenpalon ja Minna Penttilän yhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittaviksi ehdokkaiksi sekä Satu Långin ja Tapio Virtasen heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittaviksi ehdokkaiksi.

 

 

 

Ptk tark.