Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 165


 

Ikäihmisille lisättäviä penkkejä koskeva valtuustoaloite

 

261/10.03.01.00/2022

 

 

KV 09.05.2022 § 39 

 

Valtuutettu Asta Jaakkola luki allekirjoittamansa, ikäihmisille lisättäviä penkkejä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Ikäihmisille penkkejä

 

Meillä on Forssassa kasvava ikäihmisten joukko, jotka tarvitsevat istumapaikkoja.

 

Asukkaat ovat toivoneet, että alueella olisi enemmän ja tiheämmin penkkejä, joissa he voisivat levähtää. Usein asukkaamme liikkuvat rollaattorin avulla ja heidän jo heikenneen kuntonsa vuoksi kävellessä on pidettävä tarpeeksi usein lepotaukoja. Rollaattorin päällä istuminen on osalle hankalaa.

 

Penkki on ikäihmiselle, liikuntarajoitteisille ja muistisairaille tärkeä kyetäkseen liikkumaan itsenäisesti palveluihin ja kauppaan. Penkit ovat myös sosiaalinen paikka.

 

Liikunnan merkitys ikäihmisten toimintakyvylle on merkittävä. Se parantaa lihasvoimaa, tasapainoa, liikkuvuutta. Näin ikäihmiset pystyvät asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.

 

Esitämme, että

 

1 Forssassa lisätään hyvin merkittyjä kävelyreittejä ja niiden varrelle               riittävästi penkkejä tukemaan arkiliikuntaa.

 

2 Selvitämme, voisiko penkeillä olla oma värikoodaus. Reiteillä olisi               omanväriset penkit, mikä tukisi muistisairaiden liikkumista.

 

3 Penkkien sijoitteluun pyydetään käyttäjiltä ideoita.  Vanhusneuvosto voisi olla tässä aktiivinen toimija."

 

Valtuutettu Asta Jaakkolan lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Ritva Aho, Tero Ahtola, Sirkka-Liisa Anttila, Otto Eriksson, Sanni Grahn-Laasonen, Timo Helin, Johanna Häggman, Sirkka-Liisa Ilvonen, Maija Kranni, Topias Kujala, Pia Kuparinen, Pentti Mansikkamäki, Jari Marjamäki, Sami Mattila, Pekka Murtolahti, Katariina Pohjalainen, Hannu Rekunen, Lotta Saarenmaa, Ville Sundell, Mikko Suomi, Tarja Rajahalme-Tahvanainen, Matti Uutela ja Irmeli Vinnikainen sekä varavaltuutetut Riikka Kinnunen, Tiina Tuomisto ja Ida-Sofia Viljanen.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 16.05.2022 § 165  

  

Valmistelija Hallintosihteeri Sirpa Kotilainen, puh. 03 4141 5283, sirpa.kotilainen (ät) forssa.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa yhdyskuntalautakunnalle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdol-linen toimenpide-esitys kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.