Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 38


 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistukset 1.8.2020 alkaen

 

226/02.05.00/2022

 

SITLA 26.04.2022 § 38  

  

Valmistelija Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen, p. 03 4141

  5231, tiina.kemppainen(ät)forssa.fi

 

Kunnan järjestämässä päiväkoti- perhepäivähoidossa perittävistä asiakasmaksuista säädetään Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016). Laissa säädetyt varhaiskasvatusmaksut ovat enimmäismääriä. Em. lain edellyttämät indeksitarkistukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkistettu 8. joulukuuta 2021 annetulla opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksella (Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus indeksillä tarkistetuista varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista, 1087/2021).

 

Elokuun 2022 alusta tehtävän indeksitarkistuksen myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on perheen nuorimman lapsen osalta 295 euroa kuukaudessa (nykyisin 288 €/kk) ja alin perittävä maksu on 28 euroa kuukaudessa (nykyisin 27 €/kk). Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa (nykyisin 115 €/kk) kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat muuttuvat indeksitarkistuksen vuoksi seuraavasti:

 

Tulorajat ja maksuprosentit

 

Perheen henkilömäärä

Tuloraja 1.8.2020

euroa/kk

Maksuprosentti 1.8.2020

Tuloraja 1.8.2022

euroa/kk

Maksuprosentti 1.8.2022

2

2 798

10,7

2 913

 10,7

3

3 610

10,7

3 758

10,7

4

4 099

10,7

4 267

10,7

5

4 588

10,7

4 777

10,7

6

5 075

10,7

5 284

10,7

 

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan 1.8.2022 alkaen kustakin seuraavasta lapsesta 197 euroa (nyt vastaava korotus 189 euroa).

 

Indeksitarkistuksen perusteet

 

Toteutettavassa indeksitarkistuksessa varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulorajat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016, 16§) ansiotasoindeksiin:

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta päättää, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksen 1087/2021 mukainen indeksitarkistus 1.8.2022 alkaen seuraavasti:

1) Tulorajoiksi määritellään
Perheen koko, Tuloraja,
henkilöä euroa/kk
2  2 798
3  3 610
4  4 099
5  4 588
6  5 075
Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 197 euroa 1.8.2022 alkaen.

2) Perheen nuorimman lapsen maksu kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta on 1.8.2022 alkaen korkeintaan 295 euroa kuukaudessa. Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman varhaiskasvatuksessa olevan lapsen korkein perittävä maksu on 40 prosenttia perheen nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

3) Pienin perittävä lapsikohtainen maksu on 28 euroa kuukaudessa.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.