Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 176


 

Koulujen hävikkiruuan hyödyntämistä koskeva valtuustoaloite

 

312/12.00.00/2021

 

 

 

 

 

KV 10.05.2021 § 51 

 

Valtuutettu Emmi Lintonen luki koulujen hävikkiruuan hyödyntämistä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Koulujen hävikkiruuan myymistä on kokeiltu monissa kunnissa hyvin tuloksin esim. Kuopiossa, Riihimäellä ja Tuusulassa. Kun otetaan huomioon koko ruokaketju eli alkutuotanto, teollisuus, kauppa, ravintolat ja kotitaloudet, hävikin määrä Suomessa on tutkimusten mukaan 400 -500 miljoonaa kiloa vuodessa. Merkittävä osa ruokahävikistä syntyy koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden ruuasta. Ruokahävikin vähentäminen kunnissa edistää kestävää kehitystä sekä on erittäin taloudellista yhteiskunnallisesti. Tämän takia kaikkien kaupunkien ja kuntien tulisikin hyödyntää hävikkiruokansa.

 

On arvioitu, että jos tähdelounaskäytäntö otettaisiin käyttöön kaikissa Suomen kouluissa, voitaisiin säästää vuodessa jopa kaksi miljoonaa ateriaa. Mm. Tuusulan Hyökkälän koulussa myydään oppilailta jäänyt ruoka eläkeläisille. Ruoka syödään 1,5 euron ateriahintaan koulun ruokalassa. Kunnissa on ollut myös kokeiluja, joissa hävikkiruokaa myydään koulun ruokalasta kuntalaisille.

 

Elintarvikevirasto Evira on vuodesta 2013 mahdollistanut tähderuuan jakelun ohjeistuksellaan.

 

Koronapandemia on aiheuttanut monelle suuria talousvaikeuksia. Eläkeläisten, yksinhuoltajien ja lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt.

 

Siksi esitämme, että Forssan kaupungin in-house yhtiössä Loikussa tutkitaan pikaisesti mahdollisuutta jakaa hävikkiruokaa vähävaraisille yhteistyössä ev.lut seurakunnan diakoniatyön kanssa. Samalla tutkitaan myös mahdollisuutta myydä tähderuokaa kouluruokailun päätyttyä kuntalaisille edulliseen hintaan."

 

Emmi Lintosen lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Ritva Aho, Ilkka Joenpalo, Saara Jokinen, Eino Järvinen, Tomi Karlsson, Kaisa Lepola, Kaija-Leena Niemi, Tarja Rajahalme-Tahvanainen, Hannu Rekunen, Matti Uutela, Pasi Vikman ja Janne Vuorenmaa sekä varavaltuutettu Jennica Kainulainen.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 31.05.2021 § 176  

  

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, p. 03 4141 5269, matti.pietila (at) forssa.fi

 

Vuonna 2014 tehtiin kouluista ja päiväkodeista yli jäävän ruoan hyödyntämistä koskenut valtuustoaloite. Kaupunginhallitus totesi aloitteessa tarkoitetun asian toteutuksen olevan kaupungin järki-vihreän strategian mukaista ja antoi aloitteessa tarkoitetun asian toteutuksen sivistys- ja tulevaisuuspalveluiden toimialalle ja Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle yhteisesti tehtäväksi. Samalla kaupunginhallitus ehdotti valtuuston merkitsevän kaupunginhalli-tuksen päätöksen tiedoksi ja toteavan valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi. Valtuusto tekikin niin.

 

Nyt kyseessä oleva valtuustoaloite koskee olennaisilta osiltaan samoja seikkoja kuin edellinenkin. Näin ollen sitä koskevat toimen-piteetkin voinevat olla samanlaisia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. antaa valtuustoaloitteessa tarkoitetun asian toteuttamisen sivistys- ja tulevaisuuspalveluiden toimialalle ja Loimijoen Kuntapalvelut Oy:lle yhteisesti tehtäväksi

2. ehdottaa valtuuston merkitsevän kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi ja toteavan valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen,

 

 

 

Ptk tark.