Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.03.2021/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lapsiperheille suunnattuja liikuntalauantaita koskeva valtuustoaloite

 

154/12.00.00/2021

 

 

 

 

 

KV 01.03.2021 § 32 

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaa luki allekirjoittamansa lapsiperheille suunnattuja liikuntalauantaita koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Lasten ja nuorten liikkuminen vapaa-ajalla on viime vuosina vähentynyt. Vuonna 2018 julkaistun LIITU -tutkimuksen mukaan tutkimukseen vastanneiden lasten ja nuorten mukaan liikunnan vetovoima on vähentynyt. Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että alle puolet tutkimukseen vastanneista arvioi liikkuvansa kansallisen liikuntasuosituksen mukaan. Kuntatasolla onkin tärkeää löytää keinoja lasten liikunnan lisäämiseen.

 

Yhtenä keinona lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen ja liikuntaharrastuksen aloittamiseen on nähty matalan kynnyksen lajikokeilut, joissa lajinomaisilla harjoitteilla, peleillä ja leikeillä tehdään eri urheilulajeja tutuksi. Forssan kaupungin liikuntatoimi on järjestynyt edellisinä vuosina urheilutalo Feeniksissä lapsiperhelauantain, jossa eri urheiluseurat ovat esittäytyneet. Hienosti toteutetun lapsiperhelauantain rinnalle olisikin tärkeää saada jatkuvaa ja säännöllistä matalan kynnyksen toimintaa lapsille ja lapsiperheille, jossa jokainen voisi löytää liikunnan riemun ja ehkä myös innostua aloittamaan uuden liikuntaharrastuksen.

 

Kehräämön toimijat, joihin esimerkiksi kuuluvat mm. Forssan kirjasto ja Forssan museo, ovat järjestäneet Kehräämön perhelauantaita, joissa jokainen yksikkö on organisoinut omalla vuorollaan toimintaa omana ajankohtanaan. Matalan kynnyksen "liikuntalauantait" voitaisiin toteuttaa samalla periaatteella siten, että jokainen forssalainen junioriseura ottaisi vetovastuun ohjelman järjestämisestä omalla vuorollaan. Liikuntalauantait järjestettäisiin Forssan kaupungin liikuntatiloissa, jolloin kuluja ei syntyisi. Liikunnallisen ja toiminnallisen ohjelman sekä ohjatun liikunnan lomassa urheiluseurat pääsisivät innostamaan ja tutustuttamaan lapsia ja nuoria omien lajiensa pariin.

 

Esitämme, että:

 

1) Forssan kaupungin liikuntatoimi aloittaa koronatilanteen salliessa kuukausittaiset liikuntalauantait Forssan kaupungin liikuntatiloissa kohderyhmänä lapset ja lapsiperheet. Liikuntalauantaiden keskeinen tavoite on tarjota lapsille toiminnallista tekemistä ja innostaa heitä liikkumaan matalalla kynnyksellä. Tapahtuma tulee olla maksuton.

 

2) Liikuntatoimi koordinoisi liikuntalauantaiden järjestämistä. Liikuntatoimi selvittää, onko paikallisilla urheiluseuroilla resursseja ja halukkuutta osallistua toiminnan järjestämiseen. Urheiluseurojen lisäksi yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi partiolaisten kanssa."

 

Lotta Saarenmaan lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Sanni Grahn-Laasonen, Jouko Haonperä, Jaana Lähteenkorva, Turkka Mali, Mika Penttilä ja Minna Penttilä sekä varavaltuutetut Riikka Kinnunen ja Kaisu Norbäck.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 15.03.2021 § 76  

  

Valmistelija Toimistosihteeri ja kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.  

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. 

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa