Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.02.2021/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Uusien luottamushenkilöiden perehdytystä koskeva valtuustoaloite

 

84/00.01.02/2021

 

 

 

 

 

KV 01.02.2021 § 11 

 

Valtuutettu Janne Vuorenmaa luki allekirjoittamansa uusien luottamushenkilöiden perehdytystä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Kesäkuussa tulevien uusien aloittavien kunnallisedustajien opastus tuleviin tehtäviinsä ja Tietokonetabletit etäyhteyksiä varten.

 

Opastus tulee hoitaa ajoissa oman poliittisen valtuustoryhmän ja Forssan kaupungin viranhaltijoiden yhteisellä ohjauksella, jotta tulevien tehtävien, ja oikeuksien, ja velvollisuuksien, ja läsnäolo vaatimusten missäkin lautakunnassa tai kaupunkikonsernin tehtävissä tulee onnistumaan kaikkien osalta. Yhteystiedot kunnossa ja varahenkilöiden paikalle kutsumisen onnistuminen kokouksiin.

 

Korona COVID 19 ja uusi Covid 21 muunnos asettavat myös omat rajoituksensa normaalille kanssakäymiselle.

 

Siksi tulee kaupungin huolehtia asioihin perehdyttämisen onnistuvan kunnallisiin Luottamustehtäviin pääseville, tasapuolisesti, ja oikeudenmukaisesti.

 

Mahdollisesti esim. etäyhteys (ilta)koulutuksena, kun kunnalliset luottamustehtävät ovat varmistuneet.

 

Aikoinaan uutena valtuutettuna 8 vuotta sitten kaikista minulle kuuluvista velvollisuuksista tai oikeuksista ei annettu minkäänlaista perehdytystä toimintaani kunnallisissa tehtävissä.

 

Nyt tilanne oli jo parantunut 4 vuotta sitten, jolloin saimme myös tehtävien hoitoa varten Tietokonetabletit, joilla kykenemme käymään vallitsevan tilanteen vuoksi jopa etäkokouksia.

 

Tämä mahdollisuus tulee mahdollistaa kaikille Valtuutetuille, Varavaltuutetuille, Lautakuntien jäsenille, Lautakuntien varajäsenille, Konsernin yhtiöiden ja Liikelaitoksen jäsenille ja varajäsenille tarpeen niin vaatiessa, ja suojattu tietoliikenneyhteys asioiden hoitamiseksi.

 

Ja näihin suora apu kaupungin tietopalveluhenkilökunnalta, jota on melko hyvin ollut saatavilla tänä Koronan aikana. Kiitos heille tähänastisesta avusta.

 

Tästä huolimatta silloin tällöin tulee ongelmia. Muutama aloitteeni on käsitellyt näitä ongelmia, ja parannusta on saatu aikaan.

 

Mm. Tabletit ja yhteiset SÄHKÖPOSTIOSOITTEET myös Varavaltuutetuille, ja Lautakuntien varajäsenille.

 

Siitä huolimatta yhteiset etäkoulutukset valtuuston ja lautakuntien työskentelyyn, tulee taas pitää kaikille henkilöille, jotta yhteiset toimintasäännöt ovat tiedossa.

 

Myös nettietiketti ja somen käyttö tulee ohjeistaa kaikille luottamustehtäviin alkaville.

 

Itse olen joutunut urani aikana useiden lähes herjauksen täyttävien keskustelujen kohteeksi, tai joitakin tuntemiani paikallispoliitikkoja on paneteltu, ja lähes uhkailtu eräiden kuntalaisten puolelta. Itse joutunut aikoinaan myös fyysisten kiinnikäymisten kohteeksi.

 

Jotta tämä ei uusiutuisi alkavalla valtuustokaudella, toivon asiasta keskusteltavan ja tehtävän selkeät säännöt yksityisen loukkaamattomuuden osalta.

 

Tulevien kuntavaalien alla toivon, että osaamme käyttäytyä ilman ylilyöntejä, ja kunnioitamme toisia ehdokkaita."

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 08.02.2021 § 37  

  

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa keskushallinnolle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa