Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 310

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Forssalaisen kulttuurin kunniagalleriaa koskeva valtuustoaloite

 

585/10.03.01.00/2020

 

 

 

 

 

KV 16.11.2020 § 99 

 

Valtuutettu Sami Mattila luki allekirjoittamansa seuraavan Forssalaista kulttuurin kunniagalleriaa koskeneen valtuustoaloitteen:

 

"Forssan Kulttuuri-Axel ry:n aloitteesta olemme perustaneet työryhmän, jossa on asiantuntijoita urheilun, musiikin, teatterin ja taiteen eri sektoreilta. Työryhmän tavoitteena on kerätä edesmenneiden Forssassa eläneiden, vaikuttaneiden ja alallaan ansioituneiden henkilöiden nimiä vuosikymmenten varrelta. Listaan ovat voineet myös yksityiset henkilöt tehdä ehdotuksia. Tällä hetkellä listassa on noin 50 nimeä, joista ensimmäisessä vaiheessa joulukuussa hyväksyttäneen noin kolmisenkymmentä kulttuuritähden saajaa. Olemme rajanneet tässä vaiheessa politiikan, liike-elämän ja uskontojen edustajat listan ulkopuolelle.

 

Saaduista nimiehdotuksista valitaan asiantuntijoiden näkemyksen perusteella ne henkilöt, jotka tulevat saamaan oman tähtensä torille valmistuviin kahteen graniittipylvääseen. Punaiset Red Palmoral-graniitista tehdyt hiotut pylväät ovat kooltaan 400x400x2000 cm. Yhden pylvään yhdelle sivulle mahtuu 8 tähteä eli yhteensä 32 tähteä. Niihin kiinnitetään laserilla leikatut 150 mm viisisakaraiset messinkitähdet, joihin kaivetaan henkilön nimi, millä alalla hän on toiminut sekä synnyin- ja kuolinaika. Tähden viereen tulee laminoitu QR-koodi, josta on pääsy Wahren-opiston sivuille, jonne jokaiselle tulee oma kotisivu. Siihen liitetään tiivistetty elämänura ja saavutukset, sekä linkitetään henkilöä koskevia mahdollisia tiedostoja. Nämä QR-koodit avaavat muiden muassa myös koululaisille ja opiskelijoille helpon tavan tutustua täällä eläneisiin merkkihenkilöihin sekä heidän saavutuksiinsa. Tosiasiahan on, ettei paikallishistoriaa henkilötasolla juurikaan kouluissamme opeteta. Näin nostamme menneisyyden arvohenkilöt uudelleen esille nykyaikaisella tavalla helposti tutkittaviksi. Uskallan toivoa, että tästä tulisi myös jopa uusi turistikohde täällä vieraileville ihmisille.

 

Toivon, että jatkossa kaupunki tekisi kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotka mahdollistavat pylväiden sijoittamisen torin Ankkalammen puoleiseen reunaan.

 

Nämä yksityisellä rahoituksella toteutettavat pylväät lahjoitetaan ensi toukokuun 8. päivänä Forssan kaupungille niiden pystytystä ja tulevaa ylläpitoa vastaan. Lisäksi toivomme kaupungin tutkivan pylväiden mahdollista kohdevalaistusta. Myös mahdollisten lisäpylväiden pystytykseen vuosien varrella tulisi varautua."

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 30.11.2020 § 310  

  

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle sekä yhdyskuntalautakunnalle yhteisesti tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.  

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa