Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 304

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ympäristötarkastajan viran täyttölupa

 

 

 

KH 30.11.2020 § 304  

  

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Tekninen johtaja hakee lupaa ympäristötarkastajan viran (vakanssi 5075 ) täyttämiseksi vakinaisesti 1.2.2021 alkaen.

 

Forssan kaupunki on Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien kanssa tehdyn sopimuksen nojalla vastannut vuoden 2019 alusta alkaen kuntien rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun viranomaistehtävistä. Tehtäviä hoitanut kuntien henkilöstö siirtyi vuoden 2019 alusta kaupungin palvelukseen, ja nykyisin kaupungin henkilökunta valmistelee asioita kuntien päätöksentekoon.

 

Ympäristötarkastaja Erja Klemelä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.1.2021 alkaen. Klemelän viimeinen työpäivä oli 10.11.2020. Klemelä on vastannut ensisijaisesti Tammelan kunnan ympäristönsuojelun tehtävistä.

 

Ympäristötarkastajan viran täyttäminen on välttämätöntä, jotta ympäristönvalvonnan tehtävät voidaan hoitaa sopimuksen mukaisella tavalla.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää luvan ympäristötarkastajan viran (vakanssi 5075) vakinaista täyttämistä varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa