Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 237

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

KH 12.10.2020 § 237  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tämä kaupunginhallituksen kokous on kutsuttu koolle hallinto-säännön määräyksen ja kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Kokous pidetään sähköisenä Teams-kokouksena.

 

Kaupunginhallitus on päätösvaltainen kuusijäsenisenä.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäse-nensä kokoukseen. Tämän kutsun hoitamisen voi antaa myös kaupungin keskushallinnon hallintopalvelujen tehtäväksi.

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

Pöytäkirjan tarkastajat

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei hallitus ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti pöytä-kirjantarkastajat voivat hyväksyä kaupunginhallituksen pöytäkirjan ilmoittaen siitä sähköisesti. Pöytäkirjantarkastajat varmentavat pöytäkirjan allekirjoituksineen tätä myöhemmin.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Jouko Haonperä ja Tapio Virtanen (varalla Minna Penttilä ja Ilkka Joenpalo).

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 15.10.2020.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei kaupunginhallitus toisin päätä.

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

  1. toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 

  1. valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Jouko Haonperän ja Tapio Virtasen

 

  1. käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Jouko Haonperän ja Tapio Virtasen

3. käsitteli asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.  

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa