Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Jätelautakunta
Pöytäkirja 11.06.2020/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Jätelautakunnan vuoden 2020 syksyn kokoukset

 

JÄTELTK 11.06.2020 § 16  

267/00.01.01/2020  

 

 

Valmistelija Vs. jätehuoltopäällikkö

 

 Forssan kaupungin hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi myös perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Hallintosäännön 127 §:n mukaisesti kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista on pääsääntöisesti kokouskutsu ja se lähetetään lautakunnan päättämin tavoin jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.

 

Esittelijä Vs. Jätehuoltopäällikkö

 

Päätösehdotus Jätelautakunta päättää, että kokoukset pidetään 13.8., 10.9., 15.10., 19.11. ja 17.12.2020.

 

Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa