Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2020/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen jäseneksi nimettävä kaupungin ehdokas

 

KH 08.06.2020 § 152  

325/00.00.01/2020  

 

 

Valmistelija kaupunginsihteeri

 

Ammattikorkeakoulut ovat nykyään osakeyhtiömuotoisia oikeus-henkilöitä. Ammattikorkeakoulussa on hallitus, joka käsittelee ja päättää osakeyhtiölaissa säädetyn lisäksi ammattikorkeakoulu-osakeyhtiölaissa erikseen säädetyt asiat.

 

Hallituksen kokoonpanoa koskeva lain 17 § kuuluu seuraavasti:

 

"Ammattikorkeakoulun hallituksessa on vähintään seitsemän ja enintään yhdeksän jäsentä, joiden tulee edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja ammattikorkeakoulun tehtäviin liittyvää asiantuntemusta. Hallituksessa tulee olla myös jäseniä, joilla on työ- ja elinkeinoelämän käytännön kokemusta ja tuntemusta. Rehtori ei voi olla hallituksen jäsen.

 

Hallituksessa on kaksi jäsentä ammattikorkeakouluyhteisöstä, joista toinen kuuluu henkilöstöön ja toinen opiskelijoihin. Ammattikorkeakouluyhteisöstä valittavat hallituksen jäsenet valitaan vaaleilla. Henkilöstöön kuuluvan hallituksen jäsenen valinnasta määrätään tarkemmin johtosäännössä ja opiskelijoihin kuuluvan jäsenen valinnasta määrätään tarkemmin opiskelijakunnan säännöissä. Yhtiökokous vahvistaa valinnat."

 

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n osakassopimuksessa yhtiön hallituksen kokoonpanosta on sovittu, että muut kuin yllä selostetut hallituspaikat jakautuvat seuraavasti:

 

Hämeenlinnan kaupungilla on kaksi hallituspaikkaa. Hallituksen puheenjohtaja on Hämeenlinnan kaupungin edustaja. Valkeakosken, Riihimäen ja Forssan kaupungeilla on kullakin yksi hallituspaikka. Tammelan ja Hattulan kunnilla on vaihtuva hallituspaikka siten, että vaihto tapahtuu kahden vuoden välein.

 

Lisäksi hallitukseen valitaan työ- ja elinkeinoelämän asiantuntemusta edustava jäsen. Hallituksella on kaksi varapuheenjohtajaa, jotka valitaan Riihimäen ja Valkeakosken edustajista. Päättyneellä kaudella Jouni Mäkelä oli kaupungin edustajana yhtiön hallituksessa.

 

Seuraavaksi toimikaudeksi hallituksen jäsenet valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka pidetään 12.6.2020. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen jäseneksi valittavan kaupungin ehdokkaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen ja nimesi kaupungin ehdokkaaksi Jouni Mäkelän.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa