RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 70
Valtuustoaloite yritystonttien jatkuvan riittävyyden turvaamiseksi sekä niiden markkinoinnin kehittämiseksi
473/10.00.00/2026
KV 26.10.2026 § 70
Valtuutettu Matti Lehtinen luki allekirjoittamansa seuraavan valtuustoaloitteen:
”VALTUUSTOALOITE: Forssan kaupungin yritystonttien jatkuvan riittävyyden turvaaminen sekä niiden markkinoinnin kehittäminen
Forssan kaupungilla tulee olla jatkuvasti tarjolla yritystontteja eri kokoisten ja toimialaltaan erilaisten yritysten tarpeisiin. Tämänhetkinen tonttitarjonta ei ole kovinkaan runsasta, eikä tonttien markkinointi ole riittävää.
Tilanne saattaa toki osin johtua onnistuneesta Ratasmäki-hankkeesta. Kiimassuon ympäristöyritysalue (Envitech-alue) on erittäin mallikelpoinen, mutta alue ei luultavasti sovellu kaikkien yritysten tarpeisiin.
Forssalla tulee olla teollisuusalue tai -alueita, joilta löytyy vähintään noin kahdenkymmenen hehtaarin kokoinen tonttialue, jota voitaisiin tarvittaessa laajentaa. Nämä tontit tulisi mahdollisuuksien mukaan voida yhdistää myös isompien toimijoiden tarpeita vastaaviksi. Kaupungin tulee hankkia tarvittavat maa-alueet tai hyödyntää nykyisin omistamiaan alueita, kuten Parkkiaron alueella sijaitsevia, nykyisellään maatalouskäytössä olevia maita. Kyseisen alueen läheisyyteen on suunniteltu myös vetyputki.
Yritystonttien hyvä saatavuus mahdollistaa uusien yritysten sijoittumisen Forssan alueelle sekä nykyisten yritysten kehittymisen, kasvamisen ja pysymisen Forssan alueella.
Yritystonttien markkinoinnin tulee olla näkyvää niin kaupungin verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa kuin myös fyysisesti itse tonttialueilla.
Nämä toimet tuovat hyvin todennäköisesti Forssalle työpaikkoja ja pitovoimaa, mikä puolestaan tasapainottaa tulevaisuudessa myös Forssan väestön ikärakennetta.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Forssan kaupunki:
1. Aloittaa tarvittavan teollisuusalueen kartoittamisen ensisijaisesti Forssan kaupungin omistamien maa-alueiden osalta.
2. Hankkii tarvittaessa lisää maa-alueita, mikäli Forssan kaupungin omistamat alueet eivät sovellu tai riitä kyseiseen teollisuusalueeseen / -alueisiin.
3. Kaavoittaa alueet teollisuus- ja/tai liiketoiminnan tarpeisiin sopiviksi.
4. Aloittaa tarvittavan infran rakentamisen alueelle / alueille.
5. Aloittaa alueiden tehokkaan markkinoinnin.
6. Hankkii ja kaavoittaa tarvittaessa uusia teollisuusalueita, mikäli Forssan kaupungilla ei ole tarjota yrityksille tarvittavia tontteja tai noin kahdenkymmenen hehtaarin tonttialuetta ei kaupungista löydy.”
Valtuutettu Matti Lehtisen lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Sirkka-Liisa Anttila, Sanni Grahn-Laasonen, Reima Hakala, Jouko Haonperä, Eero Hirvikoski, Johanna Häggman, Asta Jaakkola, Sanna Järvi, Satu Järvinen, Seppo Kolunen, Teresa Norri, Lotta Saarenmaa, Liinu Torkkel, Matti Uutela, Pasi Vikman ja Johanna Wiisak sekä varavaltuutetut Hussien Eid, Heikki Jokinen, Päivi Kallionpää ja Sami Kotiniemi.
Päätös
Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Ptk tark.
|