Dynasty tietopalvelu
Forssan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 74


Kokousasian teksti

 

 

Valtuustoaloite ison kodan rakentamiseksi Forssan kaupungin Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueelle

 

477/10.03.01.00/2026

 

KV 26.10.2026 § 74  

  

Valtuutettu Sirkka-Liisa Ilvonen luki allekirjoittamansa seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Valtuustoaloite: Ison Kodan rakentaminen Forssan kaupungin Ruostejärven retkeily-ja virkistysalueelle

 

Ruostejärvityöryhmä on tehnyt ansiokasta työtä alueen virkistys-käytön lisäämiseksi ja on syyskuun kokouksessaan linjannut vuodelle 2027 toimenpiteitä alueen parantamiseksi.

 

Esitämme, että jo purettujen rakennusten alueelle rakennettaisiin 100 neliömetrin kokoinen hirsinen kota, johon mahtuu 45 henkilöä. Kodan viereen tehtäisiin myös uusi kuivakäymälä, joka on myös esteetön ja mahdollistaa liikuntarajoitteisten henkilöiden pääsyn käymälään. Myös itse kodalle meno tulisi täyttää esteettömyys-vaatimukset. (esim. isosta kodasta Kuopion Hietasalon saarelle 2022 rakennettu kota https://www.kuopio.fi/kohteet/hietasalon-kota/).

 

Kodan rakentamisessa voisi apuna hyväksikäyttää alueen puu-ja hirsirakentamisen ammattiosaamista sekä lisäksi eri oppilaitosten opiskelijoiden mahdollista työllistämistä.

 

Lähiluonnon merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille, fyysiselle aktiivisuudelle ja henkiselle jaksamiselle on kiistaton. Viime vuosina kiinnostus retkeilyä, ulkoilua ja luonnossa liikkumista kohtaan on kasvanut merkittävästi kaikissa ikäryhmissä. Jotta voimme kannustaa kuntalaisia entistä enemmän liikkeelle ja tarjota heille laadukkaita vapaa-ajanvietto­mahdollisuuksia, tarvitsemme helposti saavutettavia ja houkuttelevia lähiliikunta-ja retkeilypaikkoja. Ruostejärven retkeily-ja virkistysalue kutsuu asukkaita virkistymään ja hengittämään raitista ulkoilmaa. Ruostejärven käyttöaste yleisen saunavuoron osalta kesällä 2026 oli 3180 käyntiä. Ruostejärven alueen kota voisi myös jatkossa olla osa Forssan kansallista kaupunkipuiston kehittämishanketta, jonne olisi esteetön kulku ja sinne pääsisi myös pyörätuolilla sekä muutkin liikuntarajoitteiset.

 

Kaupunki sai QTS-datakeskushankkeen, noin 100 hehtaarin alueelta, hakkuualueelta puutuloja. Näillä puutuloilla voisi kestävän kehityksen nimissä sijoittaa osan näitä varoja hirsirakenteiseen isoon kotaan, jolla tuotettaisiin kuntalaisille hyötyä, pelkän taloudellisen voiton sijaan.

 

Rakennettavaa hirsikotaa voisi mm. käyttää kesät/talvet leiritoimin-nassa, metsäeskareissa ja koululaisten oppimisympäristönä.”

 

Valtuutettu Sirkka-Liisa Ilvosen lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Suvi Aaltonen, Hanna Aronen, Kristiina Halonen, Ville Sundell ja Janne Vuorenmaa sekä varavaltuutettu Merja Isotalo.

 

Päätös

Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.