RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.11.2026/Asianro 263
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
136/00.02.01/2026
KH 2.11.2026
Kaupunginhallitukselle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 44 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa eikä sen päätöksiä voi ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Kaupunki ja muut jätelautakunnan jäsenkunnat ovat sopineet, ettei jätelautakunnan päätöksissä tarkoitettuja asioita oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Päätösraportit toimielinten pöytäkirjoista ja viranhaltijoiden päätöksistä ovat esityslistan oheismateriaalina.
Toimielinten pöytäkirjat Pvm
yhdyskuntalautakunta 15.10.2026
vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 21.10.2026
Viranhaltijoiden päätökset ajalta 15.10. – 28.10.2026
Viranhaltija, pykälät
kaupungingeodeetti 5
kaupunginjohtaja 6
lukion rehtori 9
sivistysjohtaja 44
sivistysjohtaja, hankintapäätös 1-2
talousjohtaja 7
tekninen johtaja SAL, JulkL 24 § 1 mom. 17 2
tekninen johtaja, hankintapäätös 11
varhaiskasvatus- ja perusopetuspäällikkö 49
vesihuoltojohtaja, hankintapäätös 11
ympäristöpäällikkö 4
Esittelijä
Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari, p. 03 4141 5260
Kaupunginhallitus merkitsee yllä olevat pöytäkirjat ja päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.
Päätös