RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta
Esityslista 30.09.2026/Asianro 49
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kaikukortti-verkostoon osallistuminen vuonna 2027
323/00.04.00/2024
HYTY 30.09.2026
Valmistelija Vs. sivistysjohtaja, hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Tiina Kemppainen,
puh. 050 564 0008, tiina.kemppainen@forssa.fi
Forssan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuutta ja ko. työn tavoitteiden asettelua sekä toteutuksen arviointia tarkasteltaessa käytetään taustarakenteena Stiglitzin hyvinvointimallia. Siinä hyvinvointi jaetaan osa-alueisiin, jotka yhdessä muodostavat yksilön hyvinvoinnin perustan. Ko. mallin kahdeksan yksittäistä ja kaksi yhdistelmänä toteutuvaa hyvinvoinnin osa-aluetta määrittävät hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kohteena olevia sisältöjä ja yksilön kokonaishyvinvoinnin kriteerejä, joista kulttuurihyvinvointi sekä kulttuuriharrastamisen ja muun harrastamisen tuki ovat eräitä tällaisia (vrt. Henkilökohtainen työ ja toiminta -osa-alue).
Haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntalaisten kulttuurihyvinvointia ja erilaista harrastamista on Forssassa tuettu valtakunnallisella kuntalaisten yhdenvertaisuutta kulttuurin ja liikunnan saavutettavuuden osalta edistävällä Kaikukortti - toimintamallilla. Mallin tavoitteena on parantaa taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikääntyneiden mahdollisuuksia osallistua etenkin kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Toimintamalli on kehitetty yhdessä kulttuuri-, sote- ja hyte-alan asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa sekä kohderyhmän kanssa. Toimintamallin kehittämistä koordinoi valtakunnallisesti Kulttuuria kaikille -palvelun Kaikukeskus.
Kaikukortilla voi hankkia erilaisia ennalta määriteltyjä maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja kaikkiin niihin Kaikukortti-kohteisiin, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Kaikukortti-verkostoon. Kortin paikallisia käyttökohteita ovat olleet kaupungin palveluista mm. museo ja Vesihelmi ja lisäksi kohteina on ollut myös yksityisesti tuotettuja palveluja. Korttikohteet ovat voineet tietyin ehdoin asettaa oman toimintansa osalta kortin käytölle rajaavia kriteerejä. Kaikukortti-kohteet tarjoavat Kaikukortin piiriin palveluitaan hyvää tahtoaan ja arvopohjaisesti, eivätkä ne saa erillistä korvausta Kaikukortilla hankituista lipuista. Kaikukorttia voi käyttää paikallisen tarjonnan lisäksi kaikkien Kaikukortti-alueiden toimintamallissa olevaan kulttuuritarjontaan. Kaikukortti on käytössä yli sadassa kunnassa ja 13 hyvinvointialueella.
Forssan kaupungin toimijoista Kaikukortteja ovat jakaneet etsivän nuorisotyön ja Kotouttamon työntekijät. Huomioitavaa on, että esimerkiksi Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on kortteja jaettu useissa eri palveluissa ja että paikallisia kohteita voivat kortilla käyttää siis mistä tahansa verkoston alueelta kortin saaneet.
Kaikukortti myönnetään vuodeksi kerrallaan. Tuloselvitystä ei tehdä. Kyseessä on matalan kynnyksen palvelu. Henkilökohtaisen kortin voivat saada yli 16-vuotiaat. Aikuinen voi hankkia omalla kortilla maksuttoman lipun myös alle 18-vuotiaalle lapselleen tai lapsenlapselleen sellaiseen tapahtumaan tai toimintaan, johon hän itse osallistuu. Lisäksi korttia jakavilla tahoilla on käytössään yhteisön Kaikukortteja, joilla työntekijä voi osallistua tapahtumaan asiakkaan tai pienryhmän kanssa.
Forssan kaupunki osallistui Kanta-Hämeen Kaikukortti-kokeiluun vuonna 2021. Tuolloin kokeilua koordinoi sote-kuntayhtymä osana Kanta-Hämeen Kaikukortti-verkostoa. Kokeilun ja sote-alueuudistuksen jälkeen Kaikukorttia alettiin koordinoidusti jakaa Forssan kaupungilla vuonna 2024.
Kaikukorttia jakavat paikalliset tahot ovat arvioineet kortin jakamisesta syntyneet vaikutukset positiivisiksi, jopa merkittäviksi. Kortin myöntämisen ja käyttöön liittyvää tietoa on koottu alla oleviin taulukoihin.
Huom. Lapsilla on ilmainen pääsy Forssan museoihin (= ei kirjauksia lapsista)
Kaikukortti-toimintamallia koordinoidaan Forssassa Hyvinvoinnin ja kehityksen -palvelualueelta hyvinvointisuunnittelijan toimesta. Kaupungille aiheutuvat kustannukset koostuvat koordinointityöpanoksen ohella kortin painatukseen liittyvistä vähäisistä materiaalikustannuksista sekä Kaikukeskuksen asukasperusteisesta vuosimaksusta, joka vuonna 2027 on samaa tasoa kuin kuluvana vuonna eli 418,80 euroa (alv 0). Lisäksi kustannuksia syntyy kaupunkiorganisaatiosta Kaikukortti-kohteiksi osoitettujen palvelujen maksutulomenetyksistä.
Vuonna 2026 Kaikukortin käytön arvioitiin vähentävän kaupungin omien palvelujen maksutulokertymää maksimissaan 6 000 eurolla. Em. vähenemä ei kuitenkaan tule toteutumaan, koska kaupungin suosituin Kaikukortti-kohde eli Vesihelmi ei ole ollut käytettävissä. Koska ko. kohteet ovat muutoin ennallaan ja viihdeuimalan palvelut eivät ole käytössä heti vuoden 2027 alussa, arvio Kaikukortti-toiminnan vaikutuksesta kaupungin maksutulokertymään on maksimissaan 5 000 euroa.
Huomioiden toiminnan kohdentumisen haavoittuvassa asemassa oleviin kuntalaisiin sekä toiminnan vaikuttavuuden suhteessa toiminnasta syntyviin kustannuksiin on tarkoituksenmukaista osallistua Kaikukortti-verkostoon myös vuonna 2027.
Esittelijä Vs. sivistysjohtaja, hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Tiina Kemppainen
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta päättää, että Forssan kaupunki jatkaa Kaikukortti-verkostoon osallistumista ja Kaikukortti-toiminnan toteuttamista vuonna 2027.
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |