RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 234
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Elokuun toteutumaraportti
215/02.02.01/2026
KH 28.09.2026 § 234
Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, puh. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi
Toimintatuotot ovat olleet 14,6 (13,5) miljoonaa euroa ja toteutuneet 77,7 prosenttisesti. Tuotot ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna tonttimyynnistä aiheutuneen 2,6 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton vuoksi. Vertailukelpoisesti tuotot ovat pienentyneet. Keskeisin syy on sote-kiinteistöjen myynti ja sen myötä pudonneet vuokratuotot. Myös kotouttamiseen saatujen valtion korvausten vähentyminen on vaikuttanut asiaan.
Toimintakulut ovat olleet 40,8 (41,0) miljoonaa euroa ja toteutuneet 61,9 prosenttisesti. Kulut ovat toteutuneet suunniteltua pienempinä. Henkilöstökulut ovat olleet 20,1 (19,9) miljoonaa euroa ja toteumaprosentti 67,0. Talousarvio tulee henkilöstökulujen osalta toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti. Pieni ylitys tulee olemaan kuitenkin todennäköisempää kuin alitus, koska elokuussa astuivat voimaan uudet sopimuskorotukset. Palvelujen ostot ovat olleet 10,3 (10,6) miljoonaa euroa ja toteumaprosentti vain 54,8. Palvelujen ostot eivät joka vuosi jaksotu tasaisesti, mutta vaikuttaa siltä, että ne tulevat toteutumaan talousarviota pienempänä. Aineet, tarvikkeet ja tavarat tililuokan toteuma on ollut 2,7 (3,0) miljoonaa euroa ja pienentyminen viime vuoteen verrattuna selittyy sote-kiinteistöjen myynnillä ja sen myötä poistuneilla sähkö- ja lämmityskuluilla.
Toimintakate on elokuun lopussa -26,1 (-27,5) miljoonaa euroa ja se on talousarviota parempi.
Verotulot ovat olleet 25,6 (24,2) miljoonaa euroa ja toteumaprosentti 66,8 eli lähes täsmälleen talousarvion mukainen. Kuntaliiton syyskuun veroennusteen mukaan verotulot tulisivat toteutumaan 0,6 miljoonaa euroa talousarviota pienempänä, mutta toistaiseksi toteuma ei tue ennustetta. Erityisesti yhteisöveron tuotossa on nähty kuluvan vuoden aikana piristymistä. Valtionosuudet ovat toteutuneet hieman talousarviota paremmin ja ovat olleet 9,1 (8,7) miljoonaa euroa eli 67,4 prosenttia talousarviosta.
Tulos kahdeksan kuukauden jälkeen on 5,6 (1,9) miljoonaa euroa ja se antaa odottaa koko vuoden tuloksen olevan talousarviota parempi.
Elokuun kuukausiraportti on liitteenä.
Esittelijä
Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee elokuun toteuman tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |