Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 47


 

Tarkastuslautakunnan loppuvuoden 2026 kokoukset

 

431/00.01.01/2025

 

TARLA 01.06.2026 § 47  

  

 

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Hallintosäännön 141 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja -paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä perua kokouksen.

 

Hallintosäännön 142 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Tarkastuslautakunnan kokoukset on pidetty pääsääntöisesti tiistaisin klo 16.30 alkaen.

 

 Tarkastuslautakunta on aiemmin päättänyt seuraavat kokouspäivät:

13.1., 10.2., 10.3., 24.3., 7.4., 21.4., 5.5. 19.5., 1.6.2026.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää seuraavista kokouspäivistään.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti seuraaviksi kokouspäivikseen 8.9.2026, 13.10.2026, 10.11.2026 ja 8.12.2026 sekä kokousten alkamisajaksi klo 16.30.

 

 

 

Ptk tark.