Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 61



 

 

Viranhaltijapäätökset

 

 

 

YLA 11.06.2026 § 61  

  

 

Yhdyskuntalautakunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 44 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Yhdyskuntalautakunnan alaisen toimialan viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 17.4. – 4.6.2026.

 

Teknisen johtajan hankintapäätös § 6

 

Kaupungipuutarhurin yleispäätös § 1

 

Kiinteistöpäällikön yleispäätökset §§ 6 – 17

 

Kunnallistekniikan päällikön hankintapäätös § 3.

 

Viranhaltijapäätökset on julkaistu kaupungin verkkosivuille sekä luettelo niistä on liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta toteaa, ettei edellä luetelluissa päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi.

 

Käsittely Jäsen Janne Vuorenmaa poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.